se olikin joku muu

and I could start to believe in me

 Keksin tänään ehkä jotain jännää tarinaprojektiini liittyen (olen tullut siihen tulokseen että Milloinkaan on todella ärsyttävä nimi, eihän sitä voi taivuttaa mitenkään!) Liiallista kaavoihin kangistumista voisi estää yksi uusi kertojanääni lisää, sellaisen hahmon näkökulma jossa ei ole tähän mennessä ollut pahemmin syvyyttä. Hän olisi vähän erilainen päähenkilöön verrattaessa, kontrasti. Eri asia tosin, kuinka hyvin osaisin asettua häneksi. Hän on vaikea luonne. Mutta ainakin se olisi haaste. Hänestä ei periaatteessa tulisi toista päähenkilöä, vain sellainen... ohikulkija (tämän ei ollut edes tarkoitus olla selkeää tai mitään, btw).

Ei, minulla ei ollut yhtään tämän kummempaa asiaa (anteeksi). Se Totta-esitelmä ei muuten mennyt erityisen hyvin. Minun vuoroni oli melkein tunnin lopussa, joten jouduin kiirehtimään koko jutun läpi äärimmäisen epäloogisesti ja hätiköiden. Siinä vaiheessa kun olisi pitänyt hehkuttaa kirjan kauneutta ja ainutlaatuisuutta onnistuin mutisemaan vain jotain latteaa ja tavanomaista. Nyyh, fiasko.    

"Luokkahuoneen ikkunasta näkee vähän kauempana sijaitsevalle järvelle. Jäät eivät ole vielä lähteneet, mutta siellä täällä on pieniä murtumia, merkkejä siitä että kevät on lopullisesti voittamassa talven. Vielä pari viikkoa sitten oli ihan mahdollista nähdä pilkkijä tai joku hiihtämässä, nyt jäille ei uskalla enää.

Opettaja luennoi jatkosodasta kun minä katselen ulos käsi poskella ja kuvittelen voivani kuulla aaltojen liplatuksen. Päivän muiden oppituntien paino on alkanut unettaa, saatan tuntea kuinka keskittymiskykyyni syntyy railoja niin kuin jäähän."