rikkonainen merimieli (tarina vampyyreista jotka eivät kimalla)

"Sorry to disappoint you, but at last time I checked I was still a monster"

Tälläkin hetkellä pitäisi kai olla suunnittelemassa nanoa ja syystarinaa, mutta jostakin syystä Merimieli on noussut pienen taukoilun jälkeen takaisin pintaan epäinspiraatiuden syövereistä ja tekee kovasti itseään tykö. No, mikäpä siinä. Haluaisin kovasti kertoa tänne kyseisestä tarinasta, koska aiemmin olen puhunut siitä hyvin sirpaleisesti. Sitä paitsi, susitalven alkuperäinen tarkoitus oli nimenomaan toimia myös eräänlaisena muistivihkona, mitä tarinoiden suunnitteluun tulee. Toivottavasti kestätte.

alakuloisessa metsässä asuu sairas jumala. 

Merimieli on kertomus kahdesta siskoksesta, Unelmasta ja Lahjasta, jotka erään lapsuuden piiloleikin jäljiltä joutuvat kantamaan yhteistä salaisuutta - siskoksista nuorempi, Unelma eli Umi, joutuu tasaisin väliajoin hillittömän verenhimon valtaan. Umi on vampyyri, mutta ei silti häikäisevän  kaunis taikka täydellinen, ihmislajin yläpuolella - pikemminkin vampyrismi on sairaus, joka pikkuhiljaa romahduttaa niin henkisesti kuin fyysisestikin.

minulla oli kerran sisar, kultainen lapsi -
hän katosi minulta kaupungin tungoksessa

Vampyyrin mieli on sekoitus ihmistä ja eläintä, viettien ja tunteiden käydessä jatkuvaa kamppailua toisiaan vastaan.  Lopputulos on se, että Umi alkaa pikkuhiljaa menettää otettaan ns. tavallisesta elämästä ja siitä, mikä tekee meistä inhimillisiä - hän ikään kuin luopuu siitä ajatuksesta, että on ihminen, ja alkaa pitää itseään muusta maailmasta ulkopuolisena hirviönä.

Merimielen näkökulma on siskoksista vanhemman, Lahjan. Hän yrittää epätoivoisesti saada Umin pitämään kiinni inhimillisyyden rippeistään ja samalla suojella tätä kaikin mahdollisin keinoin sekä muulta maailmalta että itseltään. Suurimpia vaikeuksia Lahjalle tuottaa Umin kouluyhteisö ja sen mielipiteet, sillä pienellä yläasteella synkkää, välitunnit omissa oloissaan viettävää ja muiden mielestä outoa tyttöä hyljeksitään. Ei ole myöskään helppoa peitellä Umin vampyyrinluontoa, kun tämä itse ei enää tunnu lainkaan välittävän, paljastuuko hän vai ei.

Oi tätä sisarta...
Eikö meidän pitänyt kertoa satuja toinen toisillemme,
loputtomia satuja tuhannen vuoden aikana,
kunnes kerran sarastus saapuu --

meidän uusi sarastuksemme

Merimieli on pohjimmiltaan kertomus kahden sisaren välisestä vahvasta siteestä, verenperintönä saadusta rakkaudesta ja siitä kuinka se saa jaksamaan suurtakin epätoivoa.

Lause, jonka aion sisällyttää Merimieleen: "Silloin tajusin ensimmäistä kertaa, ettei ikuisuutta ole oikeasti olemassa."

(sitaatit ovat Edith Södergranin tuotantoa, ja pahoittelen tämän merkinnän mahdollista korniutta. Mutta no, Merimieli nyt on vähän korni)