tunnustuksia ja syyskuulumisia

Sain Rinalta ihastuttavan tunnustuksen, kiitos tästä! : ) Tämä on tainnut kiertää melkolailla jokaisessa lempiblogissani, joten en jakele enää eteenpäin. Hienolta tällaisten saaminen silti aina tuntuu.

Olen päässyt pitkästä aikaa jälleen lukemisen makuun. Divergentistä on tulossa toivon mukaan vähän pidempää arviota tässä joskus, mutta Aikamatkustajan vaimosta voisin sanoa tässä sen verran, että olipa upea. Minun on ollut tarkoitus lukea se jo ikuisuus sitten, mutten ole vain saanut aikaiseksi. Eilen tartuin siihen kuitenkin viimein, ehkä osaksi Doctor Whon innoittamana, ja luin loppuun saman päivän aikana kertakaikkisen tohkeissani.

Jos joku ei tuota siis vielä ole lukenut, suosittelen tutustumaan! Rakenne olisi saanut olla ehkä hiukan tiiviimpi, mutta noin muuten kokonaisuus oli hirmu toimiva, hahmot oppi tuntemaan, niin että lopun sydäntäsärkevien tapahtumien takia taisin itkeä aika vuolaasti viimeiset sata sivua... (mutta höh, silloin oli yö jo ja väsytti).

Kirjoittamisesta. On syksy, ja syksy tarkoittaa vääjäämättä the projektia. Istuin tänään koko aamun romukoneen ääressä ja rääkkäsin aivoparkojani, jotta ne kertoisivat mitä minun mokoman murhekryynin kanssa pitäisi tehdä. Viime vuoden nanon jäljiltä minulla on tunnelma ja jonkinlainen rakenne ja joitain käyttökelpoisia, valmiita kohtauksia. Olen jotakuinkin päättänyt, että noissa suunnitelmissa aion nyt pysyä.

Joskus kyllä kieltämättä tulee mieleen, pitäisikö haudata koko juttu; että miksi se yhtäkkiä loksahtaisi sellaiseksi kuin pitää, kun ei ole kaikkien näiden yritysten jälkeenkään niin tehnyt. Mutta toisaalta, pah ja pöh. On liian jääräpäinen olo sellaiseen, miettimään muita mahdollisia tekstejä. Kesäinen kirjoitetaan nyt vain jotain on vaihtunut tunteeseen, että on pakonomainen halu saada jotain aikaan. Nimenomaan projektin saralla.

...kuinkahan mones syksy tämä on, kun puhun projektista vastaavaan sävyyn. No, ehkä se ei haittaa.