junamatkoja

souls at all

 Tuon elokuvan kohtaukset pyörivät päässäni (varsinkin se eräs huuto pimeässä johon kiteytyy koko elämän huutava epäoikeudenmukaisuus ja julmuus) ja kuuntelen paraikaa samaista soundtrackia, joten sallinette että kerron vielä kerran kuinka tavattoman kaunis tuo minusta on. Jotenkin vain.

Kello on kohta puoli yksitoista ja täällä on vielä aika valoisaa vaikka siellä toisaalla ei ollut. Tänä viikonloppuna opin pitämään muunmuassa junamatkoista, vaikka yhdessä vaiheessa tuli paniikki ja luulin menneeni sittenkin väärään junaan, eikä konduktööri vain muistanut mainita minulle asiasta. Niin ja opin ehkä tekemään taikatempun. Ehkä (veljeni on muuten maailman epäkiitollisin olento, ostin jotain upeetakallista vaniljakahvia tuliaisiksi ja sen ensimmäinen kommentti on että haisee pahalta.)

Tämän viikonlopun jäljiltä tuli olo että pakko kirjoittaa (hyvällä tavalla), pakko pakko pakko, ensi kerralla en mene tyhjin käsin vaan minullakin on jotain valmista mukanani. Siihen pyrin, aion. Sitä paitsi tarvitsen juuri kirjoittamisen kaltaista pakoa todellisuudesta nyt, kertakaikkiaan.