ääk

Minulla on glögiä sekä valmiiksi valittu palkinto mikäli selviydyn. Olen polttanut levyllisen inspiraatiomusiikkia ja sen lisäksi kännykässä ja mp3:sella on haikeita säveliä. Tänään aion tulostaa vielä pari inspiroivaa tekstiä. Eilinen kirjoitusharjoittelu romukoneella ei hirveästi kieltämättä rohkaissut, mutta kyllä minä jotenkin aion selvitä. Aloitan kirjoittamisen ensimmäisellä hyppytunnilla, ruotsin puhekurssin tunnin jälkeen.

tämänhetkinen maailmankuva luettelona (nanosta ja muusta)

• Kävin katsomassa tänään uusimman Studio Ghibli -elokuvan, Kätkijät. Tehkää te muutkin niin, oli aivan äärimmäisen kaunis ja nostalgiansävytteinen mestariteos joka nostatti melkeinkyyneleet silmiini jo heti leffan alussa koska se oli niin hieno. (ja musiikki!)
• Luen näin ennen marraskuuta Tyttö ja helmikorvakorua. Sen eleettömyys lumoaa joka kerta, kirjailijan taito kertoa loppujen lopuksi niin vähällä niin paljon. Ja ylipäätään tapa jolla päähenkilön ja Vermeerin välistä yhteisymmärrystä ja jännitettä kuvataan... Voi kunpa osaisin itsekin!
• Kuvainspiraatioita. Olen koonnut tuonne kuvia, jotka liittyvät vahvasti mielessäni tarinoihini (eli The Projektiin ja Merimieleen). Jos jotakuta kiinnostaa, niin käykää katsomassa.
• Olen nanowrimon sivuilla Okakettuna, saapi lisäillä kaveriksi jos tahtoo. Tällä hetkellä odotan nanoa odotuksensekaisen kauhun vallassa. Kaikenkaikkiaan pidän kuitenkin siitä ajatuksesta, että kohta pääsen kirjoittamaan, että minun on ihan pakko kirjoittaa eikä ole annettu muita vaihtoehtoja.

mulla on jääkaapissa valo ja ikkunalaudalla kukka (nano)

collecting names of the lovers that went wrong

Oli tarkoitus kirjoittaa Iljan kommenttiin liittyen siitä, miksei Surunsyöjät aiheuta romantiikkarintamalla minussa minkäänlaisia tuntemuksia, mutta taidan jättää asian puimisen toiseen kertaan. Tänään olen lukemisen ohessa miettinyt pää sauhuten nanoa ja sitä, että haluan sitten kuitenkin kirjoittaa The Projektia marraskuussa. Romukone on tähän osasyyllinen, se tekee minut aina niin nostalgiseksi sudensilmäisten miesten ja punatukkaisten tyttöjen suhteen (hakkaan paraikaa päätäni näppäimistöön koska tuo lause on niin korni, mutta olkoon).  

Olen valmistautunut urakkaan henkisesti etsimällä koneelta kaikki mahdolliset haikailubiisit kännykkään (mm. Maria Tayloria), aloittamalla glöginjuonnin tälle talvelle sekä toivomalla oikein, oikein kovasti lumisadetta. Viime vuonna näihin samoihin aikoihin maa peittyi jo valkeaan, miksei siis nyt?  Niin, ja haluaisin myös tulostella joitain nättejä kuvaotuksia inspiraatiota antamaan (esimerkkeinä tämä ja tämä).

Toisaalta tiedän kyllä, että The Projekti olisi nanona yhtä kuin itsemurha; se on muodostunut minulle liian tärkeäksi, en tahtoisi tuhota kaikkea liiallisella kiireellä. Mutta toisaalta, kuten niin monen muunkin tekstini tapauksessa, vaikuttaa siltä että ilman minkäänlaista aikarajaa en koskaan saa sitä kirjoitettua.  

(oi, joku on pistänyt nettiin Daughterin uuden EP:n kappaleiden sanat, taidan heittäytyä tämän johdosta oikein inspiroituneeksi. Niin ja kiitos uudelle lukijalle! ♥)

surunsyöjiä (ensivaikutelma)

 Sain tänään viimeinkin Veera Laitisen Surunsyöjät hyppysiini, ja olen lukenut sitä nyt puolen väliin asti. Aion tehdä ihan kunnollisen arvostelun sitten, kun olen lukenut koko kirjan, mutta tässä yhtäkaikki ensivaikutelmiani;

Prologin luettuani oli vajota epätoivoon, sillä se tuntui yksinkertaisesti aivan liian hyvin kirjoitetulta 14-vuotiaan tytön kynästä. En voinut olla vertailematta tekstiä kaiken aikaa omiin tekeleisiini sen ikäisenä, ja hävisin siinä kilvassa kyllä kirkkaasti - itse asiassa kuvailu tuntui huolitummalta kuin mitä omani on nykyäänkään. Tosiasia on, että Veera Laitinen kirjoittaa ikäisekseen aivan ällistyttävän hyvin, vaikkakin hänen tyylinsä on melko dramaattinen (ei sillä, itse olin samanikäisenä vielä miljoona kertaa dramaattisempi) ja toisinaan hän sortuu vähän turhankin seikkaperäiseen kuvailuun. Lisäksi miespuolisten hahmojen kuvailu on aikalailla tuttua muista saman genren kirjoista, mistä en henk. kohtaisesti ole kamalan innoissani;

"Hyvännäköiset ja samaan aikaan sekä pehmeät että kovat kasvot olivat teräväpiirteiset, ruskettuneet ja ennen kaikkea erittäin komeat. Terävä leuka, korkeahkot poskipäät, tuuheat kulmakarvat sekä aistikkaat ja täyteläiset huulet olivat kuin tummalla enkelillä. -- Käsivarsien vahvat lihakset erottuivat selkeästi", ja niin edelleen.  

Tarinankuljetus sekä hahmot eivät ainakaan vielä tässä vaiheessa ole yhtä vahvalla tolalla kuin kuvailu, mutta voi johtua siitäkin etten ole vielä lukenut kovinkaan paljoa. Päähenkilö on sirkeä ja äärimmäisen omapäinen tapaus, kera ruskeitten korkkiruuvikiharien sekä kalpean ihon  - saanette kiinni ideasta? Lisäksi hän toimii aina väliin ihan käsittämättömän irrationaalisesti.

Herra Hyvännäköisyyden ja sankarittaren suhteen kehittyminen ei ole tässä vaiheessa vielä aiheuttanut itselleni suurempia tunnekuohuja. Arvelisin kuitenkin, että genren ystävät saavat kirjasta melko paljon irti - vaikka kirjoittajan ikä tietyissä kömpelyyksissä paistaa tekstistä läpi, Surunsyöjät on vielä ainakin tässä vaiheessa uskollinen lajityyppinsä edustaja niin hyvässä kuin pahassakin.

(surunsyöjien johdosta olen tänään muuten viettänyt hyvin mielenkiintoisen iltapäivän lukemalla vanhoja tekstejäni. Itse asiassa en ollut aivan niin huono kuin ajattelin, vaikka minulla niitä tarinallisia kömpelyyksiä vasta olikin, puhumattakaan kielen yliampuvuudesta.... mutta minulla oli selvästi hauskaa kirjoittaessani.)

tietokoneen kuolema

Iloisia uutisia (no ei) - tietokoneeni päätti jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä, ettei jaksa enää elää. Toisin sanoen näyttö meni eilen pimeäksi. Lukuisten päänsisäisten monologien jälkeen ("et sä voi tehdä mulle taas näin!!!") olen jotenkuten sinut asian kanssa, ja nyt pitää vähän pohtia miten tämä vaikuttaa nanoon.

Voin kirjoittaa nanoa joko veljen koneella tai omalla romukoneella. Kahdesta pahasta pitänee valita romukone, sillä ainakin se avautuu ajatustakin nopeammin eikä se kaikessa vanhanaikaisuudessaan omista mitään sellaista, mikä saisi minut harhautumaan pois kirjoittamisen äärestä (ellen sitten välttämättä tahdo pelata pikselimössöistä laskettelupeliä jossa pitää karata pakoon ilkeää lumihirviötä).Romukoneelta on tosin lähestulkoon mahdoton saada tekstejä enää muille koneille ja sitä kautta esimerkiksi nettiin, mutta se ei liene tässä tapauksessa suuri vahinko.

Jos tahdon ajatella positiivisesti, niin hienoa että kone päätti sammahtaa nyt eikä keskellä marraskuuta. Ja romukoneella olen aina ollut tuottoisimmillani - lähinnä koska silloin olin vielä nuori ja hölmö ja onnellinen riippumatta siitä mitä kirjoitin. Jospa sitä vain koettaisi ottaa samanlaisen huolettoman hölmön asenteen.
(aiheesta viidenteen, Lassi Valtosen levy on yllättävän hyvä. Esmes Pispala on kappaleena hieno)

rikkonainen merimieli (tarina vampyyreista jotka eivät kimalla)

"Sorry to disappoint you, but at last time I checked I was still a monster"

Tälläkin hetkellä pitäisi kai olla suunnittelemassa nanoa ja syystarinaa, mutta jostakin syystä Merimieli on noussut pienen taukoilun jälkeen takaisin pintaan epäinspiraatiuden syövereistä ja tekee kovasti itseään tykö. No, mikäpä siinä. Haluaisin kovasti kertoa tänne kyseisestä tarinasta, koska aiemmin olen puhunut siitä hyvin sirpaleisesti. Sitä paitsi, susitalven alkuperäinen tarkoitus oli nimenomaan toimia myös eräänlaisena muistivihkona, mitä tarinoiden suunnitteluun tulee. Toivottavasti kestätte.

alakuloisessa metsässä asuu sairas jumala. 

Merimieli on kertomus kahdesta siskoksesta, Unelmasta ja Lahjasta, jotka erään lapsuuden piiloleikin jäljiltä joutuvat kantamaan yhteistä salaisuutta - siskoksista nuorempi, Unelma eli Umi, joutuu tasaisin väliajoin hillittömän verenhimon valtaan. Umi on vampyyri, mutta ei silti häikäisevän  kaunis taikka täydellinen, ihmislajin yläpuolella - pikemminkin vampyrismi on sairaus, joka pikkuhiljaa romahduttaa niin henkisesti kuin fyysisestikin.

minulla oli kerran sisar, kultainen lapsi -
hän katosi minulta kaupungin tungoksessa

Vampyyrin mieli on sekoitus ihmistä ja eläintä, viettien ja tunteiden käydessä jatkuvaa kamppailua toisiaan vastaan.  Lopputulos on se, että Umi alkaa pikkuhiljaa menettää otettaan ns. tavallisesta elämästä ja siitä, mikä tekee meistä inhimillisiä - hän ikään kuin luopuu siitä ajatuksesta, että on ihminen, ja alkaa pitää itseään muusta maailmasta ulkopuolisena hirviönä.

Merimielen näkökulma on siskoksista vanhemman, Lahjan. Hän yrittää epätoivoisesti saada Umin pitämään kiinni inhimillisyyden rippeistään ja samalla suojella tätä kaikin mahdollisin keinoin sekä muulta maailmalta että itseltään. Suurimpia vaikeuksia Lahjalle tuottaa Umin kouluyhteisö ja sen mielipiteet, sillä pienellä yläasteella synkkää, välitunnit omissa oloissaan viettävää ja muiden mielestä outoa tyttöä hyljeksitään. Ei ole myöskään helppoa peitellä Umin vampyyrinluontoa, kun tämä itse ei enää tunnu lainkaan välittävän, paljastuuko hän vai ei.

Oi tätä sisarta...
Eikö meidän pitänyt kertoa satuja toinen toisillemme,
loputtomia satuja tuhannen vuoden aikana,
kunnes kerran sarastus saapuu --

meidän uusi sarastuksemme

Merimieli on pohjimmiltaan kertomus kahden sisaren välisestä vahvasta siteestä, verenperintönä saadusta rakkaudesta ja siitä kuinka se saa jaksamaan suurtakin epätoivoa.

Lause, jonka aion sisällyttää Merimieleen: "Silloin tajusin ensimmäistä kertaa, ettei ikuisuutta ole oikeasti olemassa."

(sitaatit ovat Edith Södergranin tuotantoa, ja pahoittelen tämän merkinnän mahdollista korniutta. Mutta no, Merimieli nyt on vähän korni)

silloin, nyt, ikuisesti (kirjojen julkaisuajankohtia)

 Omalta kohdaltani kaikki jännittävimmät kirjajulkaisut alkavat olla tältä vuodelta ohi - oikeastaan ainut kirja jota vielä todella odotan on Maggie Stiefvaterin ihmissusitrilogian päättävä Ikuisuus, jonka pitäisi ilmestyä marraskuun 15. päivä.   "Ikuisuus on ihmissusilegendaa raikkaasti hyödyntävän saagan päätösosa, joka virtaa kuulaana kohti putouksen lailla yllättävää loppua", runoilee esittelyteksti. 

Paranormaali romantiikka on tunnetusti nykyään tapetilla, mutta jos olisi valittava jokin kirja, jota kyseisestä genrestä suositella, se olisi omalla kohdallani tämä nimenomainen sarja. Minulla oli aluksi epäluuloni, mutta Stiefvater käsittelee aihetta jotenkin massasta poikkeavalla tavalla - vaikka trilogiassa päähenkilön rakkauden kohde ihmissusi onkin, tämä ei hahmona häviä hyvännäköisyyttä hehkuttavien adjektiivien tai pahapoika-imagon alle, vaan Sam on hellyyttävän haavoittuvainen ja jotenkin aito tapaus. Mainitsin myös joskus aiemmin siitä, että minua miellyttää sarjassa jotenkin erittäin epäamerikkalainen ote.

Täytyy myöntää, että viimeisen osan nimi aiheuttaa vähän epämiellyttäviä Aamunkoi-mielleyhtymiä, mutta olen luottavainen sen suhteen että Stiefvater tietää mitä tekee.

miehestä jota kissat rakastivat (nanowrimo)

just misguided ghosts

Illat pimenevät päivä päivältä nopeammin ja marraskuu on aina vain lähempänä. Siksi on ehkä aavistuksen lohdutonta, että kaikki omat nano-ideani ovat vielä enemmän tai vähemmän keskeneräisiä. Ongelma ei ole siinä, etteikö minulla olisi tarinaa kerrottavaksi - on kyllä, moniakin, itse asiassa pääni ei ole tukkoutunut näin monesta tarinaideasta pitkiin aikoihin.

Yksi ideoistani on jo pari vuotta vanha, vuoden 2009 nanoon alunperin suunniteltu. Pääni sisällä kutsun sitä nykyään Syystarinaksi, sillä kyseinen vuodenaika on siinä niin olennainen elementti vähä vähältä kylmenevine ilmoineen, sateineen ja oranssine lehtineen. Yksi avainsanoista on myös matka. Se kertoo valkoisiin villapuseroihin pukeutuvasta Venlasta, joka karkaa kotoaan ja päätyy majoittumaan itselleen tuntemattomassa kaupungissa sijaitsevaan kerrostaloon. Varsinaista juonta ei ole, Venla vain etsii kaupungista mielenrauhaa, kirjoittelee päivittäin kokemiaan onnellisia asioita muistivihkoon ja samalla tutustuu kerrostalossa asustavaan sekalaiseen seurakuntaan. Olennainen osa tarinaa on öisin kerrostalon lähistöllä vaelteleva mies, jota kissat rakastavat.

Olisi myös hienoa kirjoittaa susitarinaa. Ja Merimieli voisi olla hienoa saada joskus edes jonkinlaiseen alkuun... Suurin kompastuskivi on se tieto, etten ole lainkaan varma saanko yhtään noista venytettyä 50 000 sanaan - ainakaan siten että kokonaisuus on edes jossain määrin järkevä. Suoraan sanottuna ajatus siitä, että että joutuisin tekemään kaikkeni ja kirjoittamaan ihan päättömiä vain sanamäärän täyteen saamiseksi, pelottaa minua vähän. Syystarina on jo muodostunut minulle aika rakkaaksi, en haluaisi pilata sitä liialliselle hätiköinnillä (mutta toisaalta, tunnun tarvitsevan jonkin nanon kaltaisen projektin, että ylipäätään ryhdyn kirjoittamaan sitä).

Tiedän kyllä, että voisin alentaa  tavoitteitani, päätöshän on yksin minun, mutta toisaalta en haluaisi sitäkään. Haluan yrittää. Onneksi syyslomani alkaa nyt, ja on aikaa miettiä.   
(aion palata Syystarinaan vielä, kertomalla esimerkiksi musiikista joka minua inspiroi sitä miettiessä, tunnelmista joita aion tavoitella, hahmoista).

mielipiteitä otetaan vastaan.

Jostakin syystä täällä on käynyt viime päivät hirmuisesti väkeä (mikäli laskuriin vain on luottaminen). Tai joku yksittäinen immeinen on vieraillut susitalvessa ahkerasti. Suurin osa tuntuu löytäneen paikalle kirja-aiheisten merkintöjeni perusteella. Tämä on pistänyt minut miettimään tätä blogia ja sitä, mikä sen perimmäinen tarkoitus on - nykyäänhän merkinnät ovat vähän sekalaisia, ja niistä huomaa etten aina itsekään ole varma, mistä kaikesta tänne kuuluisi kirjoittaa. 

Nyt olen päätymäisilläni ratkaisuun, että teen tästä blogista puhtaasti kirjablogin, joka käsittelisi nimenomaan lukemiani kirjoja sekä kirjoihin liittyviä sivuilmiöitä (kuten nuo kirjatrailerit) jos vain näen sille tarvetta. Käytännössä siis yrittäisin tehdä lukemistani kirjoista ihan arvostelun tapaisia, vaikkakaan en voi aivan varmaksi tätä luvata - minä kun satun puhumaan kirjoista aika fiilispohjalta, jos vastaan tulee hyvä kirja niin hehkutan sitä vain päättömästi sen kummempia ajattelematta, ja se siitä.  Pyrkisin joka tapauksessa vähän jäsennellympiin kokonaisuuksiin tulevaisuudessa.
 
Alunperinhän tämä blogi oli vain ja ainoastaan tarkoitettu puimaan kirjoittamistani ja sitä inspiroivia asioita. Ne merkinnät täältä häipyisivät - sen sijaan tekisin uuden kirjoittamisblogin, joka tyyliltään olisi varmaan aika samanlainen kuin tämän blogin alkupään merkinnät. Inspiroivia kuvia, inspiroivaa musiikkia, höpötystä hahmoista ja muusta. Sellaista vähän vapaamuotoisempaa, jotain oman elämän muminoitakin sinne sekaan varmaan tulisi.

Toivon, että tämä ratkaisu omalta osaltaan tekisi tästä blogista selkeämmän ja, uskallanko sanoa jotain näin latteaa, viihdyttävämmän. Mielipiteitä otetaan vastaan.  

ollaan kuin oltaisiin hahmoja kirjatrailereista

(kumartakaa viisaalle otsikolle). Kuten olen maininnut useaan otteeseen, tyttöpäähenkilöillä varusetut dystopia-trilogiat ovat nyt suosiossa, ja niitä myös suomennetaan varsin kiivaaseen tahtiin. Yksi tämänvuotinen sellainen on esimerkiksi Ally Condien Tarkoitettu, josta itse pidin melko lailla - siitäkin huolimatta että koko ensimmäinen kirja tuntui olevan lähinnä vasta alkusoittoa sille, mitä on vielä luvassa. Trilogian toinen osa, Crossed, ilmestyy Ameriikoissa tässä parin viikon päästä, ja nyt siitä on julkaistu ns, "kirjatraileri", jonka voi katsoa täältä (huom! spoilaa Tarkoitettua, joten älä katso jos et ole lukenut sitä).

Ainahan kirjoihin perustuvia fanitrailereita on tehty, mutta viralliset trailerit ovat jotain uutta, ja niitä on etenkin nuortenkirjojen keskuudessa erittäin paljon - oman trailerinsa ovat saaneet muunmuassa Kuin viimeistä päivää, Jos vielä jään, sekä Jenny Downhamin uusi kirja You Against Me.  (sekä moni muu)

Kerrottakoon, että minä rakastan elokuvatrailereiden katsomista, mutta kirjoista tehtyihin trailereihin suhtaudun  lievästi epäillen - jotenkin se tuntuu ylimääräiseltä elementiltä, varsinkin kun kirjat ovat nimenomaan tarkoitettu luettavaksi, ei katsottavaksi. Tällöin etenkin tuollaiset Crossedin kaltaiset näytellyt trailerit ovat aika meh - varsinkin kun lopputulos on pahimmillaan kamalan ylidramatisoitu (sitä paitsi nuo näyttelijät ovat liian vanhoja rooleihinsa ja muuta tällaista mutinaa). Ei kai niistä haittaakaan ole, mutta kuinka moni loppujen lopuksi valitsee kirjan tuollaisen trailerin perusteella?

Olisi mukava kuulla myös muiden mielipiteitä asiasta.
PeeÄss; Pistin tilaukseen Veera Laitisen Surunsyöjät, joten siitä on todennäköisesti tulossa arvostelua lähitulevaisuudessa. Jos adlibris vain lähettäisi sen joskus.
PeeÄss part2; Ai, sähköpostini kertoi että se onkin lähetetty tänään. Jei.

"rehellisesti sanottuna en ole kovin anteeksiantavaista tyyppiä"

Tulevaa merkintää varten (ja siksi koska kirjastosta ei löytynyt hyviä kirjoja) päädyin lukemaan uudelleen Nälkäpelin. Jostakin syystä olen siihen taas ihan addiktoitunut, vaikka suurin piirtein muistankin mitä kaikkea tulee tapahtumaan. Odotan elokuvaakin innolla - olen täysin vakuuttunut, että siitä tulee hyvä.

Nälkäpelin myötä tuli myös hinku heittää kaikki omat ihmissudemössötekstit taka-alalle ja alkaa kirjoittaa jotain toimintapainoitteista. Vahvoja päähenkilöitä! Verenvuodatusta! Toimintaa! Vielä vähän lisää verenvuodatusta! (huomautettakoon muuten, että minun kirjoittajanurani lähti käyntiin netissä toimineista Hopeanuoli-roolipeleistä, joissa väkivalta oli kaiken aa ja oo). 

(joo, kyllä mää teen jonkun laadukkaankin merkinnän joskus)

kuka keksi suden?

 Huomenna tulee kuluneeksi vuosi tämän blogin perustamisesta. Hämmentävän pitkään pysynyt pystyssä. Lukijoita on ehtinyt ilmestyä paljon, kiitos ihan  kaikille jotka ovat päättäneet seurata tätä. Toivottavasti Sudet eivät nuku talviunta on edes jossain määrin odotustenne arvoinen.

Olen viettänyt tässä enemmän tai vähemmän hiljaiseloa. Kirjoja olen lukenut jonkin verran, mutten ole saanut aikaiseksi kertoa niistä mitään (tarkoitus oli tehdä merkintä jossa esittelen mielipiteeni muutamasta kirjasta lyhyesti, mutten uskalla luvata että saan sen oikeasti valmiiksi joskus). 

Kirjoittaminen on the ongelmallisuus näin vaihteeksi ja antaitsee siis luonnollisesti oman kappaleensa. Olen koettanut saada aikaan jotain, mutta itsekritiikki ja epäilys ovat niin valtavia, ettei mistään oikeastaan tule mitään. Lupasi itselleni, että osallistun tänä vuonna nanoon,  mutta kovasti kyseenalaistan mitä siitäkin tulee.

Nojoo. Tulevaisuudessa pyrin tekemään taas vähän laadukkaampia merkintöjä (ei sillä että ne koskaan olisivat olleet sellaisia, heh). Tytöille tarkoitettujen dystopia-trilogioiden suosiosta, muun muassa - ensi vuonna ilmestyy jälleen yksi sellainen, nähkääs. Niin ja esittelen oman nanoideani tässä joskus kohta.


(otsikko on googlehaku, jolla on tähän blogiin löydetty. En oikein ymmärrä, mikä kysymykseen tarkoitus loppujen lopuksi on, mutta minusta se on kovin hieno jotenkin)