valoa valoa valoa

 "Valoa valoa valoa. Siinä kaikki mitä tuli mieleeni kun näin Mimin ensimmäisen kerran rannassa. Hän seisoi selkä minuun päin. Paskainen pukukoppi nojasi häntä vasten. Hän ei katsonut järvelle unelmoivasti vaan vittuuntuneena. Niin kuin hän ei olisi odottanut minua yhtään. Tuuli pullisti hänen takkiaan selästä. Ei mikään purje. Ei niin että hän olisi ollut lähdössä lentoon. 
  Kunnes hän kääntyi ja näin hänen silmänsä. 
  Palava suru.
  Joka kohdistettiin minuun.
  Pohjaton suru jonka olin aiemmin osannut vain kuvitella. 
 Vai osasinko? Minulla oli aina ollut pohja. Seinät ja katto. Äiti ja isä ja isoveli ja kissa."

(Vilja-Tuulia Huotarinen - Valoa valoa valoa)

Tätä luen juuri nyt. Vilja-Tuulia Huotarinen on minulle aiemmin tuttu Silja-kirjoistaan, jotka ovat melko viihdyttäviä mutta aavistuksen hajuttomia ja yllätyksettömiä nuortenkirjoja tytöille. Valoa valoa valoa on jotain aivan muuta. Se on rakeenteeltaan melkein haastava, tajunnanvirtamainen, kertoja puhuttelee lukijaa melkein joka luvussa ("hyvät lukijat!") ja kyseenalaistaa kerronnallisia itseensäselvyyksiä. Ennen kaikkea se on voimakas, intiimi kuvaus kahden tytön välisestä rakkaudesta. Hieno.

sudenmieli/ihmismieli

(nojoo, tämä merkintä on myös Yksityisyyskohdissa mutta halusin sen tännekin koska se liittyy kirjoittamiseen. Vähän.)
Näin aamyöllä unta metsässä juoksevista susista jotka olivat oikeasti ihmisiä. Se oli niitä sellaisia kauniita unia joita tahtoo miettiä vielä herättyäänkin (alitajuntani olikin sen velkaa, sillä edeltävänä yönä minua piinasi kertakaikkisen karmea painajainen).

Oli tyttö jota kutsuttiin Mustikaksi sekä poika, jolla oli päällään bändipaita ja nenässä lävistys. Niinpä niin, alitajuntani ei ole kaikista omaperäisin mutta tahdon silti tietää heistä lisää, senkin uhalla että kaikenmaailman väristykset on jo keksitty. Kirjoitin siis kohtauksen sudesta metsässä, plus kohtauksen kyseisestä sudesta jälleen ihmisenä...

(ketkä kaikki aikovat muuten nanoilla tänä vuona? Minä haluaisin kovasti, mutta olen niin kovin aikaansaamaton että epäilen onnistumistani suuresti... )

syyskirjoja

Kirjoitukset ovat tältä syksyltä ohi, joten seikkailin hyvällä omallatunnolla adlibriksen ihmemaassa - ja tällainen tuli vastaan.

You Against Me - Jenny Downham

"The story revolves around Mikey and Ellie who meet and fall in love under horrendous circumstances. Mikey's sister claims a boy assaulted her and Ellie's brother is charged with the offence and therefore their two lives are thrown together.

It's a book mostly about love and loyalty, what choices you have to make to protect and support those who mean the most to you."

Kyseessä on siis suuresti kiitosta herättäneen Ennen kuin kuolen- kirjan tekijän uusin teos. Ennen kuin kuolen on yksi kauneimmista ja surullisimmista nuortenkirjoista, joita on koskaan kirjoitettu, joten odotukseni ovat korkealla tuon You Against Me:n suhteen. Toivottavasti se aiotaan jossain vaiheessa suomentaa (olisin muuten lainannut tänään Ennen kuin kuolen kirjastosta, mutta joku mokoma oli ehtinyt lainata sen vaikka vielä eilen kirja nökötti kiltisti omalla paikallaan Pöh).

Adlibriksestä tuli tilattua myös kirjoja; joskus aiemmin mainitsemani Wintergirls sekä suuresti odottamani Delirium. Perjantainahan ilmestyy myös Surunsyöjät, lähtekääpä sitä kirjakaupoista metsästämään (itselläni kun siihen ei ole mahdollisuuksia. Enkä sitä kumminkaan ole itselleni ostamassa. Silleen).

2. Kirja, jonka olet lukenut useammin kuin kolmesti?

Sellaisia kirjoja on loppujen lopuksi hirveän monta - minulle kirjan hyvyys määräytyy siitä, pystyykö sen maailmaan unohtumaan toisen tai kolmannen kerran. Parhaat ovat sellaisia, joiden pariin on pakko päästä aina tietyin väliajoin, riippumatta siitä, onko kirjan lukenut jo neljästi tai viidesti. Esimerkiksi Diana Wynne Jonesin Tuli ja Myrkkykatko on kirja, jonka luen suurin piirtein kerran vuodessa. Toinen samanlainen on Tuija Lehtisen Vaniljasyndrooma, joka tulee käytyä uudestaan läpi aina näin syksyisin.

Muita luetellakseni; Liikkuva linna, Lauran laulu, Tyttö ja helmikorvakoru, Lukossa

(minulla on muuten uusi turhuusblogi, jos kiinnostaa niin käykää täällä)

surunsyöjistä part 2

En voinut olla huomaamatta, että blogiini on viime aikoina löydetty googlettamalla Surunsyöjät - näemmä kyseinen kirja kiinnostaa muitakin kuin minua. Kirjaan on nyt mahdollista tutustua etukäteen pienen lukunäytteen muodossa, jonka voi lukea täältä. Tässä vielä oma poimintani muu tekstin joukosta;

"Järkytyksestä sekaisin olevassa päässäni alkoi pikkuhiljaa muodostua yksi selkeä ja vahvasti sykkivä ajatus: Victorilla ei ollut kaikki kunnossa. Enkä nyt tarkoita, että olisin jotenkin huolissani hänen terveydestään; minä pelkäsin häntä. Hänellä oli jokin sellainen elämää suurempi salaisuus, jota hän ei halunnut kertoa minulle – tosin en minäkään sitä erityisemmin halunnut tietää. Victor oli jättänyt kertomatta jotain sellaista, jota kukaan muukaan ei tiennyt. Hänen salaisuutensa selittäisi mahdollisesti myös sen, miksi hän oli niin jumalattoman tutun näköinen. Aivan varmasti. Victor tiesi menneisyydestäni jotain, mitä minä en tiennyt."

Lyhyehkön pätkän perusteella on vaikea ruveta arvioimaan, millainen kokonaisuus on, mutta ainakaan minun mielestäni tuo ei eronnut muusta nuorille tarkoitetusta paranormaalia romantiikkaa käsittelevästä kirjallisuudesta sen enempää hyvässä kuin pahassakaan.
(ja köhköh, luimistellen on mutistava tähän, että kyllä Laitinen kirjoittaa paljon paremmin kuin minä ollessani 14vee.)

1. Paras kirja, jonka luit viime vuonna?

Stieg Larssonin  Millenium-trilogia nyt ainakin; minä en käytännössä katsoen lue ikinä dekkareita, mitä nyt joskus kesällä kun muuta ei löydy. Hype Milleniumin ympärillä kasvoi kuitenkin jossain vaiheessa niin kertakaikkisen valtavaksi, että kiinnostuin väkisinkin. Kun maikkari sitten mainosti esittävänsä elokuvafilmatisoinnit joulun alla, sain siitä lopultakin syyn lukea kirjat ennen leffojen katsomista.
  
Aluksi en ollut mitenkään kamalan vakuuttunut - minulle kirjoissa tärkeää on nimenomaan kieli, ja sillä saralla Larsson häviää kirkkaasti esimerkiksi Åke Edwardsonille, jonka dekkareita lukee jo kuvailun takia. Tarinan loppupuoli koukutti kyllä kohtuullisesti, mutta kaiken kaikkiaan minulle jäi silti vähän hämmentynyt olo - tätäkö ne kaikki tosiaan hehkuttava?

Tyttö joka leikki tulella-kirjan aikana minä sitten tunnuin todella tajuavan koko homman idean, ensimmäisessä osassa väläytellyt yhteiskunnalliset elementitkin alkoivat hahmottua aivan uudella tavalla. Loppujen lopuksi luin kirjan melkein yhdeltä istumalta, valvoen niin kauan etteivät silmät enää pysyneet riveillä. Heti seuraavan päivänä kävin ostamassa Ärrältä trilogian viimeisen osan pokkarina, kun en millään malttanut odottaa että kirjaston opus on sitten joskus miljoonan vuoden päästä lainattavissa. Pilvilinna joka romahti kuluikin sitten samalla tavalla kuumeisesti lukien kuin Tyttö joka leikki tulella. Toisin sanoen, jos haluaa tutustua ruotsalaisiin yhteiskunnallisiin rikosromaaneihin, tuosta on ihan hyvä aloittaa. En usko, että kyseinen trilogia välttämättä kestäisi useampaa lukukertaa, mutta yhtäkaikki kyseessä oli mielenkiintoinen ja hieno lukukokemus.

Muita hyviä viimevuotisia löytöjä; Marian Keyesin Hurmaava mies (monen lukukerran kestävää hömppää, joka ei kyllä loppujen lopuksi edes ole hömppää - Keyes käsittelee  hyvinkin rankkoja aiheita, kuten alkoholismia ja naisten kokemaa perheväkivaltaa huumorin keinoin, kaihtamatta kutsua asioita niiden oikeilla nimillä. Naisten asemaakin Keyes kritisoi, ainakin minun näkökulmastani huomattavasti tehokkaammin kuin jokin äärifeministinen teos. Naurattaa ja itkettää), Tove Janssonin Muumikirjat (luin viimeinkin ensimmäiset Muumini ystäväni suosituksesta, ja olin suorastaan järkyttynyt - miksei kukaan ollut kertonut, että muumit ovat niin hyviä? Jansson käyttää kieltä ihanasti - kiitos kuuluu osaksi myös suomentajalle - ja tarinat jättävät hyvän mielen).

Muitakin hyviä on viime vuodelle sattunut vastaan, mutta niistä lisää myöhemmin. : )

Yksityisyyskohtia ja muuta

It's like the way I have to write down almost everything I see

(älykkäiden otsikkojen sarja senkun jatkuu vaan) Tuo eilinen "15-vuotiaana kirjailijaksi" -tieto järkytti minua sen verran, että asia vaati jonkin verran prosessointia; itsellänikin kun oli samanikäisenä  kämäinen kirjaprojekti tai pari samanlaisella paranormaali romantiikka -idealla, Houkutuksen innoittamana luonnollisesti. Jotenkin vanha olo; ei siitä nyt niin kauan tunnu olevan, kun kirjoitin romukoneella kertakaikkisen innoissani vinosti hymyilevistä aavepojista jolla oli verenpunaiset hiukset ja mitähän muuta - ai niin, tungin silloin susiviittauksia joka paikkaan ihan niin kuin nykyäänkin. Voi tätä nostalgiaa.

En sitten menekään kirjoittajakurssille, sillä tosielämä puhkoi aika tehokkaasti kaikki ruusuiset kuvitelmani ja nyt taidan keskittyä vain yo-kirjoituksiin. Edellämainitun takia ei ole ollut oikein aikaa sen enempää kirjoittaa kuin lukeakaan, mitä nyt joitain psykologiaan liittyviä teoksia olen koettanut kirjastosta hakea. Tällä hetkellä sängyllä odottaa Toinen maailma jonka tunnen - autistin tarina. Todella mielenkiintoinen teos kaikin puolin, mikäli aihe hiukkaakaan kiinnostaa niin suosittelen.

Mitäs tässä muuta, ei kai ihmeellisiä. Olen kuunnellut liikaa musiikkia ja nauttinut syyssateista. Sain ajokortinkin, onnitteluja otetaan vastaan.

surunsyöjistä

(otsikkoni ovat olleet viime aikoina aika sukasta, pahoittelemme) Löysin tänään netin ihmemaasta (tarkemmin sanoen Risingshadow'n sivuilta) jotain jännää; tiedon ensimmäisestä suomalaisesta kirjasta, joka ottaa osaa viimeaikaiseen paranormaali romantiikka-trendiin. Kyseessä on esikoiskirjailija Veera Laitisen teos Surunsyöjät, joka ilmestyy tässä kuussa. Takakansitekstiä;

"Hope McKaya rakastuu pienen kotikaupunkinsa uuteen, arvoitukselliseen tulokkaaseen. Samalla Hopen mystinen ja kuoleman sävyttämä menneisyys herää henkiin. Hän saa käsiinsä ikivanhan paperinpalan, joka ei pala tulessakaan, vaan johdattaa päähenkilön tuskallisten salaisuuksien jäljille. Hänen elämänsä muuttuu, sitä alkaa hallita fantasiamaailman lait."

Olenkin mielenkiinnolla odotellut, milloin suomalaisten kirjoittamaa Houkutuksen ja muiden jalanjäljissä kulkevaa maagista realismia alkaa kulkeutua julkaistavaksi asti. Surunsyöjissä oma huomioni kiinnittyi ennen kaikkea siihen, ettei miljöö hahmoineen näytä olevan suomalainen, enkä oikein tiedä mitä asiasta olla. Olisi ollut ihan mielenkiintoista nähdä, miten edellä mainitun kaltaiset juonikuviot toimisivat suomalaisessa ympäristössä. Toisekseen, aika perinteisillä juonikuvioilla ainakin takakannen perusteella mennään.

Kirja kiinnosti minua sen verran, että googletin vähän, ja törmäsin tietoon jonka mukaan kirjailija on syntynyt vuonna 1997. Öö, eli kuinka vanha hän nyt siis on...? 14? 15? Yääh, taidan kuolla täällä paraikaa kateuteeni ja voihan vääryys. Kirjan kustantajana toimii Ivan Rotta & Co, täysin uusi tuttavuus minulle. Aion tuon joka tapauksessa jostakin hankkia käsiini ja lukea.

Kirjailijan haastattelun voi lukea täältä.(ja ps, kohta ilmestyy myös Delirum!)