paperitähtiä

Tällaisina helteisinä päivinä tehdään dekkareissa aina eniten murhia (ainakin niissä mitä minä olen lukenut). Aamulla sai pitkästä aikaa nukkua pitkään, melkein heti herättyäni soitin yhden työpuhelun ja muistin taas miksi työt oikeastaan ovat hyvä juttu (sitä tuntee itsensä niin aikaansaavaksi, niin... jos vain yritän, osaan). Lenkillä nielaisin vahingossa mäkäräisen. 

Kirjastossa sain hetkellisen mielijohteen ja nappasin hyllystä teoksen nimeltä Houkutus: Kuvitettu opas vampyyrisaagaan. Luin siitä varsin pitkän Meyerin haastattelun ja tunsin oloni hyvin nostalgiseksi - elokuvista ei mainittu sanallakaan, yhdeltäkään sivulta kimppuun ei hyökännyt Pattinsonin tai Stewartin kuva. Muistin taas, että loppujen lopuksi se oli juuri Houkutus joka sai minut tajuamaan, että minäkin tahdon kirjoittaa. Ehkä pitäisi hetkeksi aikaa luopua ennakkoluuloista ja lukea koko saaga läpi ikuisuuksien tauon jälkeen. Ehkä.

"Ehkä tämän hätäilyn voisi lopettaa ennen kuin pää menee rikki". Siinä uusi mottoni, Lukossa-kirjan Melindan käsialaa alunperin.

Tällainen minimerkintä taas, pahoittelen.

se oli ehkä upeaa

Have you any dreams you'd like to sell?
(Dreams of loneliness)

Tänään ensimmäisellä ajotunnilla soi radiosta Kaunis Marjaana  ja sittemmin myös minun päässäni lakkaamatta "tänä aamuna heräsin elosalamaan". Päästyäni pois autokoulun autosta jotenkuten selvinneenä hyökkäsin heti seuraavaksi kirjastoon, muka taustatutkimusta tekemään. Vielä kun olisin tiennyt että minkä lajin taustatutkimusta, tarkalleen ottaen. Loppujen lopuksi harhailin psykologiaa ja rajatietoa käsittelevien kirjojen luona osaamatta tarttua yhteenkään. Ehkä pitäisi vain etsiä kaapeista kaikki Fruits Basketit ja lukea ne.

Tällä hetkellä haluaisin katsoa elokuvan nimeltä Norwegian Wood, itse asiassa haluaisin lukea siihen perustuvan kirjankin mutta sitä ei (kai) ole suomennettu. Trailerista nyt on vaikea sanoa mitään mutta kauniin oloinen, eikä asiaa huononna sekään että kyseessä on japanilainen tuotos.

Hups kun tuli lyhyt ja asiaton merkintä, ei ollut tarkoitus. Joka tapauksessa, kiitos paljon uudelle lukijalle. ♥

huoneeni ulkopuolella iloisten ihmisten maailma

They know that you're losing your edge
(Noah's ark can't save us all)

 Parin kuukauden tauon jälkeen Tulva palasi takaisin elämään, sen kummemmin asiaa etukäteen suunnittelematta. Alkuperäinen tarkoitukseni oli tehdä jotain kesäistä ja kivaa, mutta viime sunnuntaina iski ahdistuskohtaus (syynä autokoulu, muuten) ja loppujen lopuksi Aavan mieliala vastasi parhaiten omaani. Auringonpaisteesta takaisin joulun sysipimeään, siis. Sitä paitsi inspiroiduin sanomalehden otsikosta "hukkuvat huutavat harvoin apua" ja kuulokkeista soi kirjoittaessa Young Hereticsien musiikki.

Ilahduttavaa joka tapauksessa huomata, että osaan tehdä sittenkin jotakin myös keskeneräisille tarinoille.
Tulvan lisäksi minä tällä hetkellä lähinnä ideoin. Koetan suunnitella tarkkaan ennen kuin varsinaisesti ryhdyn mihinkään. Kerta se on ensimmäinenkin.

laiha poika on nätti kauempaa

Is the owl casting spells that we're under?

 Kesäisempi ulkoasu voisi tehdä tälle blogille hyvää - tuntuu että olen vähän turhan jämähtänyt harmaaseen ja kylmään. Mutta toisaalta, en haluaisi luopua noista susistani millään... Njaa, ehkä keksin jotain väliaikaista.

Tällä hetkellä vietän kaupunkijuhannusta eikä siitä oikeastaan ole sen enempää kerrottavaa (eilen käytiin kaupungin järjestämällä kokolla ja tuntuu että hiukset haisevat savulle vieläkin). Olen lähinnä lukenut kirjoja, Laurie Halsie Andersonin Lukossa on esimerkiksi nyt kesken.

Kaunis kirja, sellainen joka hymyilyttää mutta silti ahdistaa hiukan enemmän. Ajattelin lainata tänne jonkun hienon kohdan, mutta loppujen lopuksi niitä olikin liikaa enkä voi muuta kuin kehoittaa lukemaan sen kokonaan - itselleni tämä on kaiketi nyt neljäs lukukerta. Huutava vääryys, ettei kirjailijalta ole suomennettu muita teoksia, esimerkiksi uusin nuortenkirja Wintergirls kuulostaa hienolta, ja olen aika ihastunut tuohon kanteenkin ...  (vierailu Andersonin kotisivuilla muuten paljasti, että hänen mielestään Lukossa-soittolistalle kuuluu esmes Imogen Heapia ja muuta hyvää, tykkäilen!)

Käynti kirjakaupassa paljasti, että suomeksi on ilmestynyt jälleen yksi tytöille tarkoitettu maagisrealistinen kirjasarjan aloitus, Punaiset tulppaanit. Yritin suhtautua siihen mahdollisimman avoimin mielin, ja selailu paljasti muunmuassa ettei kuvailu ollut erityisen huonoa - kunnes sitten pääsin kohtaan jossa the tulevaa, ei niin kovin yllättävää sulhasehdokasta kuvailtiin sanoilla sairaan hyvännäköinen tai jotain siihen suuntaan... Anteeksi, toistan itseäni (niin kuin aina) mutku miksi kaiken pitää olla niin kovin alleviivaavaa?

Päätän tämänkertaisen merkinnäntapaiseni (jonka ideaa en oikein hahmota, pahoittelen) Lukossa-sitaattiin saadakseni tähän edes jotain laatua, tässä siis;

"Takapihalla on timanttista. Tallustan ehjään hankeen ja pudottaudun selälleni. Heilutan siipiä niin että huivi huiskahtaa kasvoille. Kostea villa maistuu ekaluokalta, pakkasaamuilta joina tepsutin kouluun maitorahat lapasten kärjessä kilisten. -- Silloin minä vielä uskoin joulupukkiin." 

tunnistan sinut maailman muista ääristä

You were my conscience, so solid, now you're like water

 Heippa. Olen minä vielä elossa ja olemassa, kiitos kysymystä. Kävin kaksi viikkoa muualla, lämpimässä, katselin iltaisin parvekkeelta merelle ja kirjoitin käsin kaikenlaista rumanvihreään mutta halpaan kierrevihkooni. Maisemanvaihdos teki hyvää, nyt olen melkein kuin uusi, melkein, valmistautunut tähän kesään joka toivon mukaan on luova. Tai ei toivon mukaan, minä teen siitä luovan.

Kirjoitin siellä muualla unitarinaani josta kerroin merkintä pari sitten, aika omituista että oikeasti sain sen suhteen jotain aikaiseksi. On aika sääli, että se on niin omaperätön ja vailla suunnitelmia, sillä kirjoittaminen on melkoisen hauskaa. En edisty mitenkään hirveän nopeasti, mutta nyt olen saanut aikaan kymmenen kierrevihko-liuskaa suttuisella ja suurella käsialallani, kaiketi jatkan tulevaisuudessakin käsin kirjoittamalla ja sitten joskus kirjoitan sen puhtaaksi koneella, lisäillen erinäisiä juttuja.

Harhaillessani tänä aamuna univajeisena Helsinki-Vantaan lentokentällä päähän alkoi vähän kuin itsestään ilmestyä lauseita jostain toisesta tarinasta, ajattelin ensin etten tartu siihen koska en kumminkaan saisi valmiiksi, mutta lauseita tuli aina vain lisää joten lopulta annoin periksi ja kaivoin rumanvihreän kierrevihkon esiin.  Darum, silloin kirjoittaminen oli aika kivaa.

Teen tässä lähiaikoina (toivon mukaan) pari muuta merkintää joissa puhun tarkemmin unitarinasta (eri asia onko siinä oikeasti mitään puhuttavaa) ja lukemistani kirjoista (muun muassa harlekiinien opettavaisuudesta, peljätkää). Ja sellaista. Tällä hetkellä haluaisin kovasti mökille, saa nähdä pääsenkö... (kuva on muuten omani)