susidilemma

(häikäilemätöntä mainostusta: kirjoittaessa kuuntelin tätä)

Romukoneen hiiri lakkasi toimimasta sopivasti perjantaina vähän sen jälkeen kun olin päättänyt, että kirjoitan sillä pitkästä aikaa. Sain aloitettua jänisluun uutta ensimmäistä lukua (tultuani lopputulokseen, että nykyinen aloitus tarvitsee sittenkin hiukan verkkaisemman "esiosan", tms), ja siihenpä se sitten jäi. Noin vanhaan koneeseen ei hankita hiirtä ihan tuosta vain, enkä oikein usko pelkkien näppäinkomentojen voimaan, joten pitää varmaan alkaa totutella ajatukseen että kirjoitan vastedes ainoastaan läppärillä.

Joka tapauksessa, minulla on hauras luottamus tuohon uuteen ensimmäiseen lukuun - tai siihen vähään, mitä sain tehtyä. Ylipäätään kokonaisuus on vähän niin ja näin, rakenne sitä ja tätä. Tämän viikonlopun olen käyttänyt päähenkilön Suuren Trauman parissa, aka kiristellyt sille hampaitani ja kävellyt ulkona loputtomasti, kun palaset eivät millään loksahtele paikoilleen. Hän on henkisesti nurkkaanajettu, se on selvä, mutta miksi loppujen lopuksi - kuinka paljon siihen ovat vaikuttaneet ulkoiset tekijät, entä sellainen, jota on vaikeampi osoittaa sormella, määritellä? Luulin, että minulla oli jo tähän vastaus, mutta viime päivien aikana olen alkanut epäillä.

Sudet ovat jonkinmoinen dilemma numero kaksi, mediassa viime aikoina käydyn kiivaan susikeskustelun takia. Minulle tulee kämpälle tällä hetkellä sekä Hesari että Kainuun Sanomat, ja on kieltämättä mielenkiintoista, kuinka erilaisilta näkökannoilta esimerkiksi molempien lehtien mielipidepalstalla asiaa käsitellään. Jänisluissa ihmisten käsitys susista vastaa aikalailla kainuulaista näkökulmaa, vaikken tapahtumapaikkaa tarkoituksella ole maantieteellisesti sen kummemmin määritellyt. Mutta siis, onko tämänhetkisessä susikeskustelussa mitään, mitä voisin ammenntaa jänisluihin? Tällaisia olen pohtinut.

Ja oh, luin kirjankin - niin harvinainen tapahtuma nykyään, että siitä on pakko mainita, oli teos mikä hyvänsä. Jostakin syystä tartun aina herkästi Ihanan maan kaltaisiin teoksiin, jossa ankeahkon proosan minäkertojana toimii pieni tyttö; uskonnollisuusyksityiskohta oli luonnollisesti myös plussaa. Omalla tavallaan hieno lukukokemus (ja kuten sanottu, huomionarvoinen siksi että todella luin sen loppuun asti) joskin minusta tuntuu, että aiheesta on kirjoitettu joskus paremminkin.   

Tällainen ajatustenavaus-merkintä, hyödyllinen eli ei.

toisia todellisuuksia (eli mm. miksi kirjoitan sitten kuitenkin)

kuva © Vanillegriotte

(hups, taas tuollainen epämääräinen sulkuotsikko) Rina antoi minulle haasteen (kiitos!), jossa piti kirjoittaa yksitoista faktaa itsestään sekä vastata yhteentoista kysymykseen. Kohdan yksi taidan suosiolla skipata, koska en keksi mitään mainitsemisen arvoisia faktoja, mutta kysymyksiin vastailen sitten sitäkin huolellisemmin (tai siis yritän...). Olivat nimittäin oikein hyviä, sellaisia joita en ole pitkään aikaan tullut pohtineeksi, vaikka olisi ehkä aihettakin.

1. Miksi kirjoitat?

Tätä on kieltämättä tullut kysyttyä itseltä viime aikoina, kun kirjoittamisesta tuntuu olevan enemmän haittaa kuin hyötyä: en saa mitään hyvältä kuulostavaa aikaan, olisi muutakin tekemistä, ja silti kaiken aikaa syyllisyys nakertaa kun en ole tullut avanneeksi word-tiedostoa tarpeeksi usein. Kirjoitakirjoitakirjoita pihisee kaikesta huolimatta takaraivossa, mutta miksi edes? Njaa, mutta mitäpä muuta tällainen eskapisti tekisi. Pään sisällä asuu liikaa hahmoja ja tarinoita, kuka muu niistä kertoisi ellen minä? Plus, kirjoittaminen itsessään - se tunne kun saa lauseen kuulostamaan hyvältä ja fiksulta ja äwh.

 2. Mikä on päämääräsi kirjoittamisen suhteen? Lyhyellä tai pitkällä tähtäimellä?

Lyhyellä tähtäimellä kirjoittaa mahdollisimman paljon ja saada jänisluiden ensimmäinen versio valmiiksi (...ikuisuustähtäin..?), pitkällä tähtäimellä julkaista jotain. Tai no, tuosta viimeisimmästä en tiedä. Onhan se unelma, mutten tiedä kuinka innokkaasti sitä loppujen lopuksi haluan kuuluttaa (vaikka kyllä se varmaan tästä blogista tulee muutenkin ilmi, hmm hmm).

3. Oletko kirjotusmielessä testannut/kokeillut jotain uutta asiaa? Mitä?

Enpä oikeastaan, olen masentavan kaavoihini kangistunut... Tälle vuodelle olen tosin asettanut itselleni muutaman kirjoittamiseen liittyvän haasteen, saa nähdä tuleeko niistä mitään!

 4. Neuvo, minkä haluaisit jakaa muiden kirjoittajien kesken?
Niin kuin minusta olisi neuvomaan muita, joten neuvon itseäni: edelleen, eivät ne tekstit itsestään synny. Kirjoittamiseen ei liity sitten kuitenkaan mitään hirveää mystiikkaa, pitää vain kirjoittaa kirjoittaa kirjoittaa.

5. Keskitytkö yhteen genreen vai useampaan? Vai kirjoitatko genrejen ulkopuolella?
Jaa... mikähän minun genreni sitten loppujen lopuksi on. Teksteissäni tuntuu olevan aina sellainen tietty perussävy (masentavaa eli ei), melkein maagisrealistinen eli hömppä  ote silloinkin kun teksti ei varsinaisesti sisällä fantasiaa. Siinä sitten onkin miettimistä, miellyttäkö sellainen ketään muuta kuin itseäni...

6. Pahin kompastuskivesi?
Kaikki yllättyvät kun sanon että saamattomuus ja aloittamisen vaikeus. Koen myös alemmuudentunnetta kirjoittamisen suhteen ärsyttävän helposti, kaikki muut kun ovat minua parempia ja valivali.

7. Onko sinulla maneeria, yhtä tai useampia?
Minähän olen siis maneerien vanki, sekä kirjoitustyylin että tarinankerronnan suhteen. Etenkin lyhyemmissä tekstissä sävy on aina ihan samanlainen ja valivali part 2. Mutta toisaalta, tiedostan tämän ja pyrin kyllä parhaani mukaan pääsemään pahimmista irti.

 8. Kirjailija, ketä arvostat?
Suomalaisista ehdoton ihailun kohteeni on Elina Hirvonen, pidän hänen tietyllä tapaa eleettömänkauniista kielestään! Lisäksi Maggie Stiefvater - hänen uusimmat nuortenkirjansa ovat ihanan omannäköisiään, kiinni tässä ajassa mutta silti hyvällä tapaa melkein vanhanaikaisia. Hahmot ovat moniulotteisia eivätkä kulje ulkonäkö ja turha romantiikka edellä, ja Stiefvater on bloginsa perusteella itsekin mainio tyyppi.

 9. Lempikirjasi lapsena/nuorena?
Luin aika paljon hevoskirjoja (pidin etenkin Joanna Campbellin Täyttä laukkaa-sarjasta) ja Neiti Etsiviä. Snickettin Surkeiden sattumusten sarja kesti myös useamman lukukerran. Ennen fantasiakautta suurin rakakuteni taisi silti olla Helena Meripaasen Koirahullun päiväkirja.

10. Lempikirjasi nyt?
Uusimpia suosikkeja ovat kyllä ehdottomasti Kani nimeltä Jumala, The Scorpio Races ja Että hän muistaisi saman.

11. Tähän mennessä upein hetki, pieni tai suuri, kirjoittajaelämässäsi?
Kyseessä ei ole oikeastaan hetki, vaan tuota, kausi? Kun kahdeksennalla luokalla aikoinaan hetken huumassa aloin kirjoittamaan The Projektia ensimmäisen kerran, ja hetken huumassa päädyin myös julkaisemaan sitä eräällä foorumilla netissä jatkotarinana, ja siitä tykättiin! Itse asiassa aika paljon, ainakin kyseisen foorumin mittapuulla - minulla on edelleen koneella tallessa 30 liuskan verran siitä  saamiani yltiöpositiivisia kommentteja. Julkaisin lukuja sitä mukaa kun niitä kirjoitin suurin piirtein tammikuusta toukokuuhun, ja näin jälkeenpäin uskallan myöntää, että se oli parasta aikaa elämässäni ikinä.

Koska kaiken kaikkiaanhan kyseessä oli unelmatilanne: minulla oli tarina, jota rakastin kirjoittaa, ja mikä vielä parempaa, oli ihmisiä jotka halusivat lukea sitä ja pitivät siitä yhtä lailla. Sellainen "kerran elämässä"-tilanne, jonka en oikein usko kohdallani toistuvan. Olin siihen aikaan vielä todella kokematon kirjoittaja, joten sain hirveästi itseluottamusta (ehkä liikaakin, köh... neljätoistavuotiaana on helppoa pitää itseään hyvänä kirjoittajana) ja ennen kaikkea kirjoitin aivan eri asenteella kuin koskaan aikaisemmin. Silloin minulle varmasti valkeni ensimmäistä kertaa kunnolla, että juuri kirjoittaminen on sitä, mitä tahdon tehdä.

Kyseistä tekstiä en saanut sitten kuitenkaan koskaan valmiiksi, ja niin The Projektista muotoutui sellainen pakkomielle kuin mitä se nykyään on. Ensimmäisen version ja sen suosioon suhtaudun nykyään aika kyynisesti, vaikka äh, ihan mahtavaahan se oli.

 --

Sellaista ja tällaista. Moni on tämän haasteen jo saanut, joten en jakele enää etiäpäin.

seinäruusu ja muuta relevanttia

kuva täältä

"This one moment when you know you're not a sad story."

Jokusen aika sitten höpötin The perks of being a wallflowerin filmatisoinnista ja mietin, onnistutaanko niin hienosta kirjasta tekemään läheskään yhtä hienoa elokuvaa. No, nyt leffan nähtyäni en voi kuin nyökytellä raivokkaasti - kyseessä on todella hienoa elokuvasovitus, eikä näitä tällaisia toki ole koskaan liikaa. 

Jostakin syystä suhtautumiseni leffaversioon oli tietyssä vaiheessa aika nihkeä. Oli kaikenmaailman Emma Watsonia ja ylenmääräistä hypetystä, ja vaikka kirjailija itse toimi ohjaajana, kyseenalaistin ihan tosissani voiko Perksistä saada elokuvana yhtä vaikuttavaa kuin mitä kirja mielestäni oli. Leffakokemus oli siksikin todella pysäyttävä, kun jo ensimmäiset minuutit osoittivat minun olleen ihan väärässä ennakkoluuloineni. Itkin Perksiä katsoessani sekä maailman epäreiluudelle että hienoudelle noin kahdenkymmenen minuutin välein, ja, no. Siitähän myös kirjassa on kysymys.

Näyttelijät olivat hienoja, etenkin Logan Lerman ja Ezra Miller. Emma Watsoniinkin tykästyin alun epäluuloisuuden jälkeen, ja voih. Kirjoitin kirjasta aikoinaan tässä blogissa näin: "hankkikaa se jostakin ja antakaa itsenne viehättyä ja kauhistua ja lumoutua vuoron perään. Vaikuttavin romaani jonka olen tälle vuodelle lukenut", ja kieltämättä aivan samaa voi sanoa myös elokuvasta.

Muuta tähdellistä elämästäni: minulla on joku kirjalukko, lainaan kasapäin teoksia kirjastosta mutten saa luettua yhtäkään. Viime vuonna samaan aikaan luin noin kirjan päivässä. Yääh. Lisäksi olen kadottanut muistitikun, jossa on muutama tärkeä juttu jänisluihin liittyen. Traagista. 

luova tilanteeni tällä hetkellä

alkuperäinen gif täältä

Minulla ei ole ylläolevaan oikeastaan mitään lisättävää - itkettää vain kuinka totuudenmukainen kuvaus se omasta tilanteestani on, viimeistä lausetta lukuunottamatta. Pää on taas täynnä solmuja ja anggsst.