toisia todellisuuksia (eli mm. miksi kirjoitan sitten kuitenkin)

kuva © Vanillegriotte

(hups, taas tuollainen epämääräinen sulkuotsikko) Rina antoi minulle haasteen (kiitos!), jossa piti kirjoittaa yksitoista faktaa itsestään sekä vastata yhteentoista kysymykseen. Kohdan yksi taidan suosiolla skipata, koska en keksi mitään mainitsemisen arvoisia faktoja, mutta kysymyksiin vastailen sitten sitäkin huolellisemmin (tai siis yritän...). Olivat nimittäin oikein hyviä, sellaisia joita en ole pitkään aikaan tullut pohtineeksi, vaikka olisi ehkä aihettakin.

1. Miksi kirjoitat?

Tätä on kieltämättä tullut kysyttyä itseltä viime aikoina, kun kirjoittamisesta tuntuu olevan enemmän haittaa kuin hyötyä: en saa mitään hyvältä kuulostavaa aikaan, olisi muutakin tekemistä, ja silti kaiken aikaa syyllisyys nakertaa kun en ole tullut avanneeksi word-tiedostoa tarpeeksi usein. Kirjoitakirjoitakirjoita pihisee kaikesta huolimatta takaraivossa, mutta miksi edes? Njaa, mutta mitäpä muuta tällainen eskapisti tekisi. Pään sisällä asuu liikaa hahmoja ja tarinoita, kuka muu niistä kertoisi ellen minä? Plus, kirjoittaminen itsessään - se tunne kun saa lauseen kuulostamaan hyvältä ja fiksulta ja äwh.

 2. Mikä on päämääräsi kirjoittamisen suhteen? Lyhyellä tai pitkällä tähtäimellä?

Lyhyellä tähtäimellä kirjoittaa mahdollisimman paljon ja saada jänisluiden ensimmäinen versio valmiiksi (...ikuisuustähtäin..?), pitkällä tähtäimellä julkaista jotain. Tai no, tuosta viimeisimmästä en tiedä. Onhan se unelma, mutten tiedä kuinka innokkaasti sitä loppujen lopuksi haluan kuuluttaa (vaikka kyllä se varmaan tästä blogista tulee muutenkin ilmi, hmm hmm).

3. Oletko kirjotusmielessä testannut/kokeillut jotain uutta asiaa? Mitä?

Enpä oikeastaan, olen masentavan kaavoihini kangistunut... Tälle vuodelle olen tosin asettanut itselleni muutaman kirjoittamiseen liittyvän haasteen, saa nähdä tuleeko niistä mitään!

 4. Neuvo, minkä haluaisit jakaa muiden kirjoittajien kesken?
Niin kuin minusta olisi neuvomaan muita, joten neuvon itseäni: edelleen, eivät ne tekstit itsestään synny. Kirjoittamiseen ei liity sitten kuitenkaan mitään hirveää mystiikkaa, pitää vain kirjoittaa kirjoittaa kirjoittaa.

5. Keskitytkö yhteen genreen vai useampaan? Vai kirjoitatko genrejen ulkopuolella?
Jaa... mikähän minun genreni sitten loppujen lopuksi on. Teksteissäni tuntuu olevan aina sellainen tietty perussävy (masentavaa eli ei), melkein maagisrealistinen eli hömppä  ote silloinkin kun teksti ei varsinaisesti sisällä fantasiaa. Siinä sitten onkin miettimistä, miellyttäkö sellainen ketään muuta kuin itseäni...

6. Pahin kompastuskivesi?
Kaikki yllättyvät kun sanon että saamattomuus ja aloittamisen vaikeus. Koen myös alemmuudentunnetta kirjoittamisen suhteen ärsyttävän helposti, kaikki muut kun ovat minua parempia ja valivali.

7. Onko sinulla maneeria, yhtä tai useampia?
Minähän olen siis maneerien vanki, sekä kirjoitustyylin että tarinankerronnan suhteen. Etenkin lyhyemmissä tekstissä sävy on aina ihan samanlainen ja valivali part 2. Mutta toisaalta, tiedostan tämän ja pyrin kyllä parhaani mukaan pääsemään pahimmista irti.

 8. Kirjailija, ketä arvostat?
Suomalaisista ehdoton ihailun kohteeni on Elina Hirvonen, pidän hänen tietyllä tapaa eleettömänkauniista kielestään! Lisäksi Maggie Stiefvater - hänen uusimmat nuortenkirjansa ovat ihanan omannäköisiään, kiinni tässä ajassa mutta silti hyvällä tapaa melkein vanhanaikaisia. Hahmot ovat moniulotteisia eivätkä kulje ulkonäkö ja turha romantiikka edellä, ja Stiefvater on bloginsa perusteella itsekin mainio tyyppi.

 9. Lempikirjasi lapsena/nuorena?
Luin aika paljon hevoskirjoja (pidin etenkin Joanna Campbellin Täyttä laukkaa-sarjasta) ja Neiti Etsiviä. Snickettin Surkeiden sattumusten sarja kesti myös useamman lukukerran. Ennen fantasiakautta suurin rakakuteni taisi silti olla Helena Meripaasen Koirahullun päiväkirja.

10. Lempikirjasi nyt?
Uusimpia suosikkeja ovat kyllä ehdottomasti Kani nimeltä Jumala, The Scorpio Races ja Että hän muistaisi saman.

11. Tähän mennessä upein hetki, pieni tai suuri, kirjoittajaelämässäsi?
Kyseessä ei ole oikeastaan hetki, vaan tuota, kausi? Kun kahdeksennalla luokalla aikoinaan hetken huumassa aloin kirjoittamaan The Projektia ensimmäisen kerran, ja hetken huumassa päädyin myös julkaisemaan sitä eräällä foorumilla netissä jatkotarinana, ja siitä tykättiin! Itse asiassa aika paljon, ainakin kyseisen foorumin mittapuulla - minulla on edelleen koneella tallessa 30 liuskan verran siitä  saamiani yltiöpositiivisia kommentteja. Julkaisin lukuja sitä mukaa kun niitä kirjoitin suurin piirtein tammikuusta toukokuuhun, ja näin jälkeenpäin uskallan myöntää, että se oli parasta aikaa elämässäni ikinä.

Koska kaiken kaikkiaanhan kyseessä oli unelmatilanne: minulla oli tarina, jota rakastin kirjoittaa, ja mikä vielä parempaa, oli ihmisiä jotka halusivat lukea sitä ja pitivät siitä yhtä lailla. Sellainen "kerran elämässä"-tilanne, jonka en oikein usko kohdallani toistuvan. Olin siihen aikaan vielä todella kokematon kirjoittaja, joten sain hirveästi itseluottamusta (ehkä liikaakin, köh... neljätoistavuotiaana on helppoa pitää itseään hyvänä kirjoittajana) ja ennen kaikkea kirjoitin aivan eri asenteella kuin koskaan aikaisemmin. Silloin minulle varmasti valkeni ensimmäistä kertaa kunnolla, että juuri kirjoittaminen on sitä, mitä tahdon tehdä.

Kyseistä tekstiä en saanut sitten kuitenkaan koskaan valmiiksi, ja niin The Projektista muotoutui sellainen pakkomielle kuin mitä se nykyään on. Ensimmäisen version ja sen suosioon suhtaudun nykyään aika kyynisesti, vaikka äh, ihan mahtavaahan se oli.

 --

Sellaista ja tällaista. Moni on tämän haasteen jo saanut, joten en jakele enää etiäpäin.