susidilemma

(häikäilemätöntä mainostusta: kirjoittaessa kuuntelin tätä)

Romukoneen hiiri lakkasi toimimasta sopivasti perjantaina vähän sen jälkeen kun olin päättänyt, että kirjoitan sillä pitkästä aikaa. Sain aloitettua jänisluun uutta ensimmäistä lukua (tultuani lopputulokseen, että nykyinen aloitus tarvitsee sittenkin hiukan verkkaisemman "esiosan", tms), ja siihenpä se sitten jäi. Noin vanhaan koneeseen ei hankita hiirtä ihan tuosta vain, enkä oikein usko pelkkien näppäinkomentojen voimaan, joten pitää varmaan alkaa totutella ajatukseen että kirjoitan vastedes ainoastaan läppärillä.

Joka tapauksessa, minulla on hauras luottamus tuohon uuteen ensimmäiseen lukuun - tai siihen vähään, mitä sain tehtyä. Ylipäätään kokonaisuus on vähän niin ja näin, rakenne sitä ja tätä. Tämän viikonlopun olen käyttänyt päähenkilön Suuren Trauman parissa, aka kiristellyt sille hampaitani ja kävellyt ulkona loputtomasti, kun palaset eivät millään loksahtele paikoilleen. Hän on henkisesti nurkkaanajettu, se on selvä, mutta miksi loppujen lopuksi - kuinka paljon siihen ovat vaikuttaneet ulkoiset tekijät, entä sellainen, jota on vaikeampi osoittaa sormella, määritellä? Luulin, että minulla oli jo tähän vastaus, mutta viime päivien aikana olen alkanut epäillä.

Sudet ovat jonkinmoinen dilemma numero kaksi, mediassa viime aikoina käydyn kiivaan susikeskustelun takia. Minulle tulee kämpälle tällä hetkellä sekä Hesari että Kainuun Sanomat, ja on kieltämättä mielenkiintoista, kuinka erilaisilta näkökannoilta esimerkiksi molempien lehtien mielipidepalstalla asiaa käsitellään. Jänisluissa ihmisten käsitys susista vastaa aikalailla kainuulaista näkökulmaa, vaikken tapahtumapaikkaa tarkoituksella ole maantieteellisesti sen kummemmin määritellyt. Mutta siis, onko tämänhetkisessä susikeskustelussa mitään, mitä voisin ammenntaa jänisluihin? Tällaisia olen pohtinut.

Ja oh, luin kirjankin - niin harvinainen tapahtuma nykyään, että siitä on pakko mainita, oli teos mikä hyvänsä. Jostakin syystä tartun aina herkästi Ihanan maan kaltaisiin teoksiin, jossa ankeahkon proosan minäkertojana toimii pieni tyttö; uskonnollisuusyksityiskohta oli luonnollisesti myös plussaa. Omalla tavallaan hieno lukukokemus (ja kuten sanottu, huomionarvoinen siksi että todella luin sen loppuun asti) joskin minusta tuntuu, että aiheesta on kirjoitettu joskus paremminkin.   

Tällainen ajatustenavaus-merkintä, hyödyllinen eli ei.