biljoonia galakseja

Kyyneleet tulevat jostakin, tulvahtavat silmiin kimaltaen kuin ne tähdet joita taivaalla ei ole ja sumentavat ihan kaiken.  

Tiesin että tässä käy näin: minulla olisi ollut vaikka koko yö aikaa kun kerrankin sai nukkua niin pitkään kuin haluaa, mutta ei. Sen ainoan kerran sanat lakkaavat tottelemasta ja päädyn tavoittelemaan unta aikaisemmin kuin olisin oikeastaan tahtonut. Nojaa, pidän tarinastani edelleen, joten ei hätiämitiä (ehkä). Olen kirjoittanut viikossa yhdeksän liuskaa ja se on minulle niin paljon että huimaa melkein. Tapahtumat ovat tässä vaiheessa enemmän kuin yhdentekeviä, mutta Aava on aika kiva joka tapauksessa ja ehkä siinä joskus alkaa tapahtuakin jotain. Olen tosin ottanut taas höttöasenteen, nyyh, mokoma todellisuudenpakoinen kettu. 

Tänään käytiin hakemassa mökkimme lähettyviltä jouluksi kuusi joka koristella, ja sen automatkan aikana radiossa säätiedotus lupasi kevyttä pakkaslunta. Minusta se kuulosti todella kauniilta, joten hoin sanaa pakkaslumi päässäni koko loppumatkan, etten vain unohda. Njah. Leikitään että se on tosi kiinnostavaa.

(Opin muuten eilen siinä erätapahtumassa miten kettuja metsästetään. Oli oikein kiehtovaa. Niin ja Glee oli yli-ihana eilen. Defying Gravity ja Kurt ja sitä rataa.)

Rikkoutuneet vedet

Olen kirjoittanut tämän viikon aikana kohta kahdeksan liuskaa glögin ja Kate Nashin Nicest Thing-kappaleen avulla. Yöunet ovat menneet kun itsensä on aina väkisin pakotettava nukkumaan. Tykkään myös melko lailla siitä mitä kirjoitan, vaikkakin kakkoslukua (eivät ne kyllä mitään lukuja ole vaan... lyhyitä osia?) tehdessä minulla on ollut vähän vainoharhainen olo, että kirjoitan ihan eri tavalla kuin prologissa ja ykkösluvussa. Jaarittelen kai vähän liikaa, pitäisi tiivistää asioita sun muuta. Nojoo, sitä voi muokata myöhemmin kun kyseessä ei ole millään tavalla tärkeä kohta.

Työnimeksi tulee kaiketi Tulva, ei se nyt varsinaisesti liity mihinkään mutta onpahan joku nimi ("vettä keuhkot täynnä vajotaan" laulaa Stella samannimisessä kappaleessa ja siitä sen nappasin). The perusajatus muutti myös muotoaan matkan varrella, ihan vain koska olen kykynemätön saamaan päähenkilöni rakastamaan kahta ihmistä samaan aikaan... Surullista, kyllä. Samalla kokonaisuudesta tulee melko perinteinen sittenkin, mutta kaipa otan riskin. 

Eilen olin vähän liian stressaantunut tulevasta liikunnantunnista kirjoittaakseni kunnolla, mutta tänään taas. Ei ole tosin oikein viikonloppuinspistä, kun huomennakin on koulua (meillä on joku erätapahtuma ulkona ja pakkasta tulee olemaan reilusti yli 20 astetta. Olen innoissani.)

pihan poikki juoksee valo hiljaa

 Eilen kirjoitin taas (inspiroiduin glögin voimalla) ja se tuntui ihan hyvältä, pitkästä aikaa en lopettanut siksi koska en saanut lauseita enää toimimaan vaan koska oli pakko mennä nukkumaankin joskus (kahdeksan tunnin yönet on pakko saada tai muuten olen eläväkuollut koko seuraavan päivän), enkä sitten kuitenkaan saanut unta koska kävin niin paljon ylikierroksilla ja hmm. (dialogini on edelleen aivan karmeaa muttei välitetä siitä)

Tykkään päähenkilöstä aika paljon, hän on sellainen joka siteeraa päänsä sisällä kauniilta kuulostavia englanninkielisiä lauseita ja on umpimielinen paljon mielenkiintoisemmalla tavalla kuin Jenna. Jostakin syystä hän halusi tulla nimetyksi Aavaksi, bongasin kyseisen nimen jostain finfanfunin syövereistä viikonloppuna ja se taisi jäädä alitajuntaan soimaan, sillä mikään muu vaihtoehto ei tuntunut hyvältä vaikka koetin kyllä keksiä.

Päätin aamulla, että Aava kuuntelee Utada Hikarua, kyseisen artistin kappaleet kun soivat nykyään taukomatta levysoittimestani ja tahdon edes jossain tarinassa tehdä hänelle kunniaa. Annan itselleni luvan siihen, koska minulla ja Aavalla ei paljon muuta yhteistä sitten olekaan ja keksin jo niin kivan kehyskertomuksen sen ympärille miten tyttöä Hikkiä ajautuu kuuntelemaan.

Näin btw-mutinana vielä, tuntuu että alkuperäiset suunnitelmat tarinan suhteen muuttuvat jonkin verran, koska ainakaan tässä vaiheessa eräät hahmot eivät millään suostu rakastumaan toisiinsa vaikka kuvittelin niistä jo niin kaunista paria. Höh.

Merkintöjä muistiin

 

Näillä näkymin uuden tarinani päähenkilön teemakappale tulee olemaan The Towerin lisäksi Jenni Vartiaisen Halvalla. En tiedä hänestä oikein mitään vielä, paitsi että hän tykkää istua kahviloissa ja että hän tekee valintoja joita en itse tekisi. Tapahtumien miljöönä toimii jokin nimetön kaupunki jossakin, vaikka oikeasti päähenkilö on sydämeltään maalaistyttö.

hei ei enää haaveilla 

keitä muita on tarjolla 

 

saat minut nyt halvalla, poisheittohinnalla 

Saat tämän nyt helpolla, minun käytetyn sydämeni

Ihmiset kulkevat ohi nopeana virtauksena ja katsovat perään, jotkut paheksuvastikin, mutta sillä ei ole väliä koska minulle tämä kaupunki on vieras eikä ketään tuttua voi olla lähettyvillä ja minä taidan rakastua tuohon mieheen juuri nyt.

Valkoisessa valossa kaipaan (joku meistä rikkoutuu joka tapauksessa)

Aloitin tänään kirjoittamaan uutta tarinaa ja olen aika innoissani. Kyseessä ei ole kumpikaan niistä joista mainitsin edellisessä merkinnässä, vaan yksi vanha idea joka on tasaisin väliajoin pyörinyt päässäni, mutta jota en ole koskaan vakavissani ajatellut kirjoittaa koska aihe on mitä on. Aamulla kuitenkin hoksasin vähän yllättäen yhden kohtauksen kyseiseen ideaan liittyen, ja tuntui että pakko sitä on edes yrittää... Kävin kävelemässä lumisateessa ja kuuntelin lähestulkoon taukoamatta Vienna Tengin The Tower'ia koko lenkin ajan ja kaikki alkoi pikkuhiljaa selkiintyä. Ah, musiikki, mitä tekisinkään ilman sinua. Tuntuu, että juuri Vienna Tengin kappaleet auttavat minua aina saamaan ideoista kiinni.

Tarinan keskiössä on kummallinen kolmiodraama, tai no itse asiassa öö neliödraama, ja juuri sen enempää en sitten paljastakaan. Se tulee olemaan kaikista teksteistäni vähiten todellisuudenpakoisin, ei niin sellainen, hmm, höttöinen. Mutta ei siitä varmaan mitään karkean ylirealistististakaan tule, ei minun kirjoitustyylilläni.  Haaveeni on, että tunnelma olisi kaiken aikaa vähän sellainen 'lopun alku'-tuntuinen, mutta saa nähdä.

Prologi (tai alkusanat, miten vain) on tällä hetkellä viimeistä lausetta valmis, vähän yli liuskan pituinen ja minulta epätavallisen nopeasti kirjoitettu. Siitä tuli vähän erilainen kuin ajattelin, hahmoista lähinnä. Päähenkilö on aavistuksen pehmeämpi ja epävarmempi, mutta ykkösluvussa minulla on tarkoitus saada hänen persoonaansa enemmän tietynlaista kyynisyyttä. Miespäähenkilö taas ei ollut prologissa lainkaan niin vaikea ja vihattava tapaus kuin suunnittelut, nyyh. Nojoo, sehän on oikeastaan yksi pääajatuksista siinä, mikään ei ole mustavalkoista ja niin päin pois.

Tämän tarinan myötä pitäisi kaiketi opetella kirjoittamaan vuoropuhelua, olen siinä aivan luokattoman huono! ;__; Niin ja sen lisäksi kivoja suomalaisia naisten nimiä otetaan iloiten vastaan. 

tähtiä joita ei huimaa

 Sudet eivät nuku talviunta, mutta ketut nukkuvat.... En ole kirjoittanut tänne hetkeen mitään, pahoittelen (nojoo, ei siitä nyt niin pitkä aika kumminkaan ole, pari viikkoa hädin tuskin). On ollut viime aikoina todella umpimielinen olo, josta en vain millään pääse eroon. Niin, ja kyllä epäaktiivisuuteen ovat vaikuttaneet sellaisetkin asiat kuin koeviikko ja työt ja edellä mainittuihin liittyvä kiire. Kirjoittaminen ei ole ottanut onnistuakseen joitain pikkujuttuja lukuunottamatta. The Projektinkin suhteen on meneillään sellainen päänseinäänhakkaamis-vaihe, jolloin kaikki aikaansaamani lauseet tuntuvat ihan uskomattomalta roskalta eikä tunnelma ole kohdallaan ynnä muuta ynnä muuta. Asiaa ei auttanut yhtään, että luin Lauran laulua pitkästä aikaa... Vapaa-aikana olen siis lähinnä vain kuunnellut Utada Hikarua ja suomentanut hänen lyriikoitaan ja siinä se.

Tänään on kuitenkin sellainen olo, että voisi ottaa kirjoittamisen taas jonkinlaiseksi tavoitteeksi. Nykyinen kurssikin on niin helppo, etten voi syyttää koulua mikäli kirjoittaminen ei onnistu (tiistaina vain yksi oppitunti esmes). Niin ja kohtahan on joulu ja lomakin. Jätän taas hetkeksi The Projektin odottamaan, että ongelmavyyhti aukeaa siitä johonkin suuntaan ja keskityn muihin teksteihin. Minulla on tällä hetkellä kaksi sellaista uudempaa joita ehkä tahtoisin kirjoittaa, eivät ideoiltaan mitään erityisen kunnianhimoisia ja juuri siksi sopivia tähän hetkeen. En tahdo suuria suuntia tai liiallista monimutkaisuutta, vaan jotain aika arkista ja melko selkeää (niin kuin siinä muka onnistuisin, minä olen kirjoitustyyliltäni jaaritteleva ja dramatisoiva ja sillä selvä). Olisi kieltämättä kivaa olla kerronnaltaan vähän suoraviivaisempi. Pikkuriikkisen edes.

Lainasin kirjastosta pitkästä aikaa muutaman kirjan. Stieg Larssonin Millenium-trilogian ensimmäisen osan Miehet jotka vihaavat naisia, koska siitä on niin kohistu parin vuoden ajan (olen pakottanut itseni lukemaan 120 sivuun asti ja nyt se alkaa olla ihan kiinnostavakin, vaikka minä en oikein jaksa välittää niistä yhteiskunnallisista taloussotkuista siinä. Kuvailultaan ei mikään kummoinen, mutta kaipa se juoni ratkaisee).

Niin, ja sitten lainasin jonkun saksalaisen nuortenkirjan nimeltään Lucian, joka jatkaa Stephenie Meyerin viitoittamaa tietä: mukana on tyttöpäähenkilö kera yksityiskohtaisen minämuotoisen-kerronnan ja tottakai salaperäinen synkkä poika ja muuta mystiikkaa (Rebeccan ja Lucianin taianomainen tarina vetoaa rakkaudennälkäisiin lukijoihin yli ikärajojen, lupaa takakansi). Sitäkin kirjaa olen lukenut nyt vähän matkaa, mutta oikein mikään ei koukuta...  Vaikka romantiikka kelpaa minulle aina, olen kaiketi alkanut päästä yli siitä vaiheesta, jolloin kaikki tuollaiset ylitäydelliset salaperäiset pojat oli jotain ylihienoa. Loppujen lopuksihan yksi lempihahmoistani ikinä on Tuli ja Myrkkykatkon rähjäinen Tom Lynn jolla on haukkuva nauru... Tai sitten niistä ylitäydellisistä salaperäisistä pojista ei ole vain kirjoitettu tarpeeksi hyvin, ken tietää.

Kolmas kirja oli ranskalainen Tyrskyt, jossa on ennen kaikkea ihanaa kerrontaa. Se on sellaista aika, taiteellista kai, mutta ei missään vaiheessa liian vaikeaa tai ylitsepääsemättömän hienoa. Siinä on sellainen turvallisuuden tuntu (ja tosiaan, kuten tästä ehkä voi rivien välistä huomata, luen noita kirjoja aina vähän vuoron perään, kun yksikään ei ole ollut sellainen joka on pakko ahmaista kerralla).

Hmm. Tuli aika turha merkintä, mutta olkoon. Sainpahan jotain aikaiseksi edes.

Minun hengähdykseni vasten lunta

Tänään on taas sellainen päivä jolloin jaksan uskoa unelmiin sekä omiin tavoitteisiini. Ulkona on pakkasta ja puut ovat väriltään harmaanvalkeita. Minusta tuntuu, että se taitaa olla uusi lempivärini, eikä enää todellisuutta pakoileva purppura. Muutenkin värimaailmamieltymykseni ovat muuttuneet viime aikoina. Kaikki sellainen vähän hämäränhaikea ja tumma on kaunista... tai jotain. Mihinkään synkkään ei ole kuitenkaan tarkoitus kadota (älkää kysykö, mitä höpötän...)

Kuuntelen juuri Spotifyssa joululauluja ja olen vähän ärsyyntynyt siitä, että weheartit.comille sana christmas on yhtä kuin kamala amerikkalaisjouluhömpötys kera tavaranpaljouden ja muun mauttoman. Ylipirteään kulkuset kulkuset riemuin helkkäilee tyyliin. Joulu on parhaimmillaan kaunis ja vähän melankolinen (lempi joululaulujani ovat muuten Tonttu ja Varpunen jouluaamuna).

Miten tämä liittyy kirjoittamiseen? Nojaa, kyllä se jotenkin, uskokaa pois. Kaikki liittyy kaikkeen ja sitä rataa. Jotain oikeaa kertoakseni, olen viimein saanut jonkinlaisen otteen Kristianin alias Sudensielun persoonasta ja elämän ongelmista mikä on aika kivaa, kyseinen herra kun on aina ollut minulle vähän kysymysmerkki. Ei tosin pitäisi keskittyä siihen nyt vaan äidinkieleen, jos aion selvitä ensiviikon alusta jotenkuten järjissäni...

lumeen peittyvään, onneen pimeään

Tänään luin The Projektia (eli tiedostonimi Möötä) jonkinlaisessa perjantaihaikeudessa ja se kuulosti ihan hyvältä tällä kertaa, mutta koska kyseessä on perjantaihaikeus, ei koskaan voi olla varma asioiden oikeasta laidasta.... En ole kirjoittanut tällä viikolla mitään ellei yhtä lehtijuttua lasketa, nyt olen isällä joten tänäänkään en saa aikaan mitään, mutta noh. Joskus sitten...

Ensiviikko on kamala, minulle lykättiin tiistaiksi tosi vaikean lehtijutun teko ja äidinkielen esseen palautus on keskiviikkona. En ole vielä aloittanutkaan, koska aiheet ovat kuolettavan tylsiä (millaisia ovat mielestäsi hyvät kasvatusperiaatteet? Tai median vaikutuskeinot?). Sen maantieteen kirjoitelman muuten sain tehtyä, sunnuntaina. Kirjoitin Amarasta joka kaipaa Afrikan punaista pölyä, ja jonka Helsingin keinotekoinen valo tekee yksinäiseksi. (anteeksi kun tuli outo lause). Siitä tuli koulukirjoitelmaksi ihan kiva.

Jostakin syystä Nanan lukeminen saa minut aina miettimään tapaa jolla The Projektin lopetan, ja tänään sitten luulin keksineeni ihan hyvän lopetuskohtauksen.. mutta toisaalta perjantaihaikeus ja se seikka, että olen keksinyt sille vuosien varella jo ainakin kymmenen lopetusta. Möh. Noh, olen jollain hassulla tavalla nyt aika inspiroitunut. Minulla on tunnelma jonka tahdon tavoittaa ja se on lumisen jouluinen tai jotain sinne päin.

Isän luona tähtitaivas on muuten laaja ja pyörryttävä.
(niin ja tilasin sen Utada Hikarun levyn sittenkin, saa nähdä onnistuuko. Show Me Love (Not A Dream) kuulostaa ainakin kauniilta.)

Olen odottanut sinua sata vuotta

Tämä viikonloppu ei ole ollut aivan niin kirjoittamisentäytteinen kuin olisin toivonut, mutta rakastin esimerkiksi lauantaina silti niin paljon, etten tahdo valittaa. Ulkona oli kamalan kylmää ja pimeää, join ystävän luona ensimmäistä kertaa tälle vuodelle kuumaa glögiä ja olin ihan joulutunnelmissa koko loppuillan. Joulu~ Niin ja Glee oli kamalan hymyilyttävä (kyllä, myönnän katsovani sitä. Will ja Emma halasivat! Ne on niiin suloisia! Osaan taas keskittyä olennaiseen!). Ja yöllä katsoin oudohkon anime-elokuvan tytöstä joka syö kirjojen sivuja ja jolla on ystävänään nuori kirjailijapoju ja muuta (se oli aika sekava mutta animaatio ja kirjoittamis-analysointi nättiä).

Tänään en ole niin kauhean tyytymätön siihen tekstiin minkä viime viikolla tuomitsin jo aivan arvottomaksi. Humm. Toivoa on vielä, tai jotain siihen suuntaan (aina kun uskoni alkaa horjua, kuuntelen muuten Vienna Tengin Recessionalin). Kerronta ei tosin ole hirveän ammattimaista ja ensimmäinen luku tulee loppumaan kaikkea muuta kuin kiinnostavasti, mutta noh. Jostain syystä tarinaan ilmestyi mukaan Jennan naapurissa oleva vanha mies joka on aina haravoimassa pihaansa ja mulkoilee pahasti kanssaeläjiään ja sellaista. Mistähän tuollaiset aina hyppäävät mukaan?

Ja tämähän ei liity kirjoittamiseen, mutta ää Utada Hikarun singlecollection kera neljän uuden kappaleen tulee marraskuun lopussa eikä sitä tietenkään saa tilattua miltään suomalaiselta sivulta!! ;__; Jos sen tilaisi ajoissa cdjapan.comista vai mikä se olikaan, saisi kaikkea kivaa Hikki-krääsää mukana ja Goodbye Happines-sinkun musiikkivideon jonka Hikki on ohjannut itse, mutta enhän minä sitä uskalta mistään ulkomailta tilata. Höh.

No, jonkinlaiseksi lohduksi torstaina tulee James Bluntin uusi albumi.

Voi näinkin elää elämäänsä

1. Mitä kirjoitit viimeksi?
- Jatkoinpa Word-asiakirjaa Möö.

2. Tuliko siitä yhtään hyvää tekstiä?
- No jaa, ei mitään ihan lukukelvotonta ainakaan.

3. Mikä on ensimmäinen asia jonka kirjoitit ja joka sinulla on yhä tallessa?
- Koiranpentu Tassun (tai Tessun, en nyt muista kumpi) päätähuimaavat seikkailut! Minä hoidin kuvituksen ja tarinan, äidin sanellessa mikä kirjain tulee milloinkin (olin siis silloin ikäluokkaa 5-vee). ”Tassulla (tai Tessulla) on oma pallo”, kuului kertakaikkisen upea aloituslause. Kyseisessä tarinassa Tassu/Tessu taistelee myös muun muassa yksisilmäistä karhua vastaan, pelastaa lampaan hukkumiselta ja omistaa pallon lisäksi vesikupin.

4. Kirjoitatko runoja?
- Olen joskus yrittänyt, mutta ei siitä oikein tahdo tulla mitään.

5. Angstisia runoja?-
- Nääh.

6. Genre, jota kirjoitat mieluiten?
- Vaikea erotella vain yhtä tiettyä genreä. Melankolista optimismia, yleispätevää liiallisuuksiin menevää draamaa, maagista realismia jossa ei periaatteessa edes ole mitään maagista. Romantiikkaa pitää tunkea aina kaikkeen. Tavallaan kai kirjoitan hömppää, jossa yrittää olla myös syvällisiä elementtejä… jonkinlaista shojo-mangaa tekstin muodossa? Sen sijaan kauhu ja jännitys eivät luonnistu, ja huumoriakin esiintyy yleensä vähän vahingossa.

7. Hauskin hahmo, jonka olet luonut?
- Hauskin hahmo kirjoittaa, vai hauska hahmo? Nojaa, Jennan äiti on nuorempana niin tavattoman hymyilevä häseltäjä että hän on minusta aika hauska, vaikka mitään kamalan humoristisia henkilöjä en onnistu luomaan oikein ikinä…

8. Ärsyttävin hahmo, jonka olet luonut?
- Voivoi, niitä on ihan liian monta. Ärsyttävimpiä ovat kaikki ne sivuhenkilöt, joista tulee liian yksiulotteisia, tai sitten liioittelen tiettyä luonteenpiirrettä ärsyttävyyteen asti. Jennakin on aika ärsyttävä, omalla tavallaan.

9. Paras juoni, jonka olet kehittänyt?
- Juonellisesti tarinani eivät suoraan sanottuna ole mistään kotoisin. Tuntuu, että minun tarinani koostuvat lähinnä vain henkilöistä, heidän ajatuksistaan, yksittäisistä tapahtumista… juonesta ei ole tietoakaan, tai sitten se on niin olematon etten tahdo edes kutsua sitä juoneksi (nyyh).

10. Siistein juonenkäänne, jonka olet kehittänyt?
- En ole hyvä juonenkäänteissäkään, mutta salaa olen ylpeä siitä kohdasta, kun ensimmäisessä PeeÄssän versiossa Heli osoittautuu Minnan siskoksi.

11. Kuinka usein sinulle iskee kirjoitusblokki?
- Tuntuu, että elämäni on nykyään yhtä kirjoitusblokkia, jota yritän väkisin hätistellä muualle aina ajan mittaan…

12. Kirjoitatko fan fictionia?
- Koen hyvin harvoin, että minulla on mitään uutta annettavaa millekään fandomille (eli toisin sanoen kirjoitan ficcejä äärimmäisen vähän)

13. Kirjoitatko käsin vai koneella?
- Käsin suhertelen kaikkia ajatuksenpätkiä ja ideoita ylös, mutta harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta en kirjoita mitään käsin vaan luotan Wordiin. Ja niin, nykyään olen kunnostautunut myös siinä, että naputtelen ideoita kännykän muistikirjaan.

14. Tallennatko kaiken kirjoittamasi?
- Koneeni asiakirjatiedostojen määrästä päätellen kyllä.

15. Palaatko koskaan takaisin hylätyn idean pariin?
-

16. Mikä on suosikkisi kirjoittamistasi teksteistä?
- Tällä hetkellä yksikään tekstini ei aiheuta minussa mitään erityistä ’voi että olen osannut kirjoittaa hyvin’ –hypetystä.

17. Mikä on muiden suosikki kirjoittamistasi teksteistä?
- Ensimmäinen PeeÄssä luultavasti (aaarrghh mokoma Houkutusvaikutteinen riippakivi varjostamassa kaikkea mitä nykyään koetan kirjoittaa. En mitenkään voi kuvitella enää palaavani sen ajan kirjoitustyyliin, vaikka tuntuu siltä että tyypit pitivät juuri siitä niin paljon… Itken onnesta, jos joku kaunis päivä voin pistää tähän hyvällä omallatunnolla jonkin toisen tekstin. Minä kirjoitin sen vuonna 2008, apuaa!).

18. Näytätkö koskaan ihmisille kirjoituksiasi?
- Nykyään sitä tapahtuu aika harvoin, osaksi siksi että saan niin vähän tekstiä nykyään aikaan, ja osaksi myös siitä syystä ettei minulla taida olla oikein luottamusta kirjoittamaani.

19. Oletko koskaan kirjoittanut kirjaa?
- Enpä ole, en ole koskaan saanut yhtään suurempaa projektia edes kirjoitettua loppuun (ja sekös tässä riepoo).

20. Mikä on suosikkitapahtumapaikkasi hahmoillesi?
- Suomessa nuo tuntuvat kaikki nykyään asuvan, nimeämättömissä pikkukylissä jossain korvessa.

21. Kuinka monta kirjoitusprojektia sinulla on kesken?
- … tällä hetkellä kai neljä (hui)?

22. Haluaisitko kirjoittaa työksesi?
- Kysymys kuuluu, mitä muutakaan minä tekisin?

23. Oletko ikinä tullut palkituksi kirjoituksillasi?
- Enpä ole… eikun, taisin minä voittaa joskus jonkun Koululaisen foorumilla järjestetyn kirjoituskilpailun, hah.

24. Oletko ikinä kirjoittanut käsikirjoitusta tai näytelmää?
- En ole, sellainen ei oikein sovi minulle, kaikki sellainen nojaa niin vahvasti nimenomaan juoneen ja tapahtumiin ja dialogiin, joita en oikein hallitse.

25. Mitkä ovat viisi lempisanaasi?
- Hehku, kaiku, usva, sade, kuura

26. Perustuvatko kirjoituksesi ikinä itseesi?
- Omasta elämästä tulee joitain piirteitä väkisinkin mukaan tekstiin, mutta harvoin minä sitä tarkoituksella teen.

27. Mikä luomistasi hahmoista muistuttaa eniten itseäsi?
- Jenna, vaikka nykyään löydän meistä kahdesta enemmän eroavaisuuksia kuin ennen. Noin yleensä ottaen päähenkilöissäni on aina jotain samaa kuin minussa, kuten esimerkiksi taipumus kuivanlaiseen itseironiaan.

28. Mistä saat ideoita hahmoihisi?
- Vähän mistä niitä ideoita sattuu löytämään. Ihmisistä ympäriltäni, musiikista, kaikesta tällaisesta perinteisestä.

29. Perustuvatko kirjoituksesi ikinä uniisi?
- Kahden tarinan idea on lähtenyt muokkautumaan unestani, mutta muutoin sitä tapahtuu harvoin. En näe tarpeeksi mielenkiintoisia unia.

30. Suositko onnellisia loppuja, surullisia loppuja vai cliff-hangereita?
- Kaipa kallistun onnellisiin loppuihin, mutta ne eivät saa olla, öh, liian onnellisia kuitenkaan.

31. Oletko ikinä kirjoittanut mitään perustuen johonkin näkemääsi taideteokseen?
- En ainakaan muistaakseni.

32. Kiinnitätkö paljon huomiota oikeinkirjoitukseen ja kielioppiin kun kirjoitat?
- Aivan liikaa. Elämäni olisi paljon helpompaa, jos en takertuisi kielioppiin niin paljon.

33. Auttaako musiikki sinua kirjoittamaan?
- Puolet varsinaisesta kirjoitusajastani menee yleensä siihen, että yritän etsiä sopivaa taustamusiikkia, joten kyllä siis. Hiljaisuudessa kykenen kirjoittamaan vain hyvin harvoin.

34. Kirjoita lainaus jostakin, mitä olet kirjoittanut. Mitä vain juolahtaa mieleesi.
- Aivan kuin kyseisen hirviön kutsuminen sisäänsä avaisi portin johonkin aivan toiseen maailmaan, Totuuteen, jossa kaikki on jäänterävää ja tähtiä kykenee koskettamaan niillä melkein kuihtuvilla sormenpäillään.

koska susien käpälät kantavat lumella

Hih.

Sarjassamme hauskat yhteensattumat. n___n Katrihan voisi tehdä näinollen seuraavalle levylleen jonkun susi-symboliikkaa täynnä olevan biisin eiköstäjuu? Yksi syy lisää pitää kyseisestä artistista.

Joo olen hiljaa~
//Ups, itse asiassa tämän merkinnän oli tarkoitus mennä Sanomattomaan, mutta olkoon...

Alakuloisessa metsässä asuu sairas jumala (eli toinen soundtack)

Ajattelin julkaista täällä vielä yhden tarinan soundtrackin, sen vampyyritarinani (työnimeltään muuten Merimieli). Syy on yksinkertaisesti se, että ilman tiettyjä kappaleita en olisi todennäköisesti koskaan lähtenyt kehittelemään kyseistä tarinaa suuntaan, millaisena se nyt päässäni näyttäytyy. Ja yksi syy siihen, miksi minä ylipäätään aion joskus kirjoittaa Merimielen valmiiksi asti, on se, että haluan muokata ne musiikista saamani mielikuvat ja ajatusmallit eheiksi kohtauksiksi, tuoda kappaleet esille sillä tavalla, kuin koko höskä olisi yhtä suurta song-ficciä… (tiedän, kuulostan oudolta).

Kerroin aiemmin, että idea tuli unesta jonka näin. Sen kyseisen unennäön jälkeen minä harhailin aamulla pitkin taloa ennen kouluunlähtöä ja kuuntelin samalla mp3:sta Placebon versiota Kate Bushin kappaleesta Running up that hill (kyllä, minulla on tapana vaeltaa paikasta toiseen kun kuuntelen musiikkia ja ideoin). Sen laulun tunnelmasta sain alkusysäyksen, ajatuksen tyyliin hei tästähän voisi saada jotain aikaan.

Lopullinen päätös kirjoittamisesta syntyi kun kuulin ehkä kuukausi pari myöhemmin Evanescensen kappaleen Like you, jonka Amy Lee on kirjoittanut nuorena kuolleelle siskolleen (laulun loppupuolellakin käy ilmi, kelle se on osoitettu: ”I long to be like you, sis.”) Like you:n lyriikoista ja teemasta sain täydellisen inspiraation päähenkilön tuntemalle syyllisyydelle ja rakkaudelle siskoaan kohtaan. Sellaista siis.

Vielä soundtrackin yleisilmettä selittääkseni, Merimielen tärkeimpiä perusajatuksia ovat tosiaan päähenkilön halu suojella vampyyriksi muuttunutta siskoaan pahalta maailmalta, vaikka tämä itse tahtoo luovuttaa vähän kerrallaan eikä edes pidä itseään enää inhimillisenä. Niin ja vielä, Lahja on tosiaan tavissisko ja Umi se vampyyri, kun tuossa noita näkökulmia luettelen.

Placebo – Running Up That Hill (Umi & Lahja)

It doesn't hurt me
Do you want to feel how it feels?
Do you want to know that it doesn't hurt me?
Do you want to hear about the deal that I'm making?

And if I only could
I'd make a deal with God
And I'd get him to swap our places

Placebo – Sleeping With Ghosts (Umi & Lahja)

'Cause soulmates never die

Evanescence – Hello (enimmäkseen Lahja)

Playground schoolbell rings, again
Rainclouds come to play, again
Has no one told you she's not breathing?

If I smile and don't believe
Soon I know I'll wake from this dream
Don't try to fix me
I'm not broken
Hello, I'm the lie, living for you so you can hide...

Evanescence Like You - (Lahja)

Stay low
Soft, dark, and dreamless
Far beneath my nightmares and loneliness
I hate me
For breathing without you
I don't want to feel anymore for you

You're not alone
No matter what they told you you're not alone
I'll be right beside you forevermore

Evanescence –Where Will You Go (Lahjan ajatuksia Umista)

But where will you go
With no one left to save you from yourself
You can't escape

Evanescence Breathe No More - (Umi)

I've been looking in the mirror for so long.
That I've come to believe my soul's on the other side.
All the little pieces falling, shatter.
Shards of me,
Too sharp to put back together.
Too small to matter

Take a breath and I try to draw from my spirits well.
Yet again you refuse to drink like a stubborn child.
Lie to me,
Convince me that I've been sick forever.
And all of this,
Will make sense when I get better.
But I know the difference,
Between myself and my reflection.

Red –Nothing and everything (Umi)

Enemy, familiar friend
My beginning and my end
Broken truth, whispering lies
And it hurts again

What I fear and what I try,
The words I say and what I hide
All the pain, I want it to end
But I want it again

And it finds me
The fight inside is coursing through my veins

Red –Shadows (Umi)

There's a hate inside of me
Like some kind of master
I try to save you but I can't find the answer
I'm holding on to you
I'll never let go
I need you with me as I enter the shadows


Plumb – Maniac (Lahja)

She wakes up
And lays down
She can hardly speak
And so she screams

Nothing I say will wash it away
I'm standing in the pour in rain
You say it wont happen again
Your manic, manic

Flyleaf –Break your knees (Umi)

Breaks your knees and leaves you so
The sun can burn you up and wear you out
It's an angry summer

There's no room to smile
When the face you make
Just before you cry
Looks so young like a child

Flyleaf – Arise (Umi & Lahja)

We'll sleep dreamlessly this time
When we awake we'll know that everything's alright

And sing to me about the end of the world
End of these hammers and needles for you

Arise and be,
all the you dreamed, all that you dreamed

Flyleaf –Set Apart This Dream (Umi & Lahja)

Close your eyes little girl
You're a princess now
You own this world
Twirling in your twirly dress
You're the loveliest far above the rest

Set apart this dream
For me

Flyleaf –Have we lost (Umi & Lahja)

Please don't tell me anymore
There's a weight in your eyes
And it's weigh on my heart

Where have the children gone?
We were innocent once
But that was so long ago

Lopputulos: SYNKKÄÄ

Etsin sinua löytämään kanssani kultaa

Eilen kirjoitin yllättävän paljon, vaikka oli maanantai, takuuvarma kuolema luovuudelle. Syitä määritelläkseni, Lukon Kuutamotanssi, Utada Hikarun uuden singlen julkaisu (Goodbye happines ja lalala~), sekä nanokeskustelun seuraaminen. Itse päätin lopulta olla siihen rääkkiin osallistumatta... koetan nyt kumminkin päivittäin saada jotain aikaan ja sellaista. Eilen päädyin ehkä vähän yllättäen kirjoittamaan alkua Jennan äidin tarinaan... Kertoja on hän-muodossa ja näkökulma suurimmaksi osaksi nyrpeän miespuolisen olennon, jotenkin hassua... Niin ja sen lisäksi aloitin myös vampyyritarinaa! Mikä ihme minua vaivaa, Kuutamotanssin vika varmaan...

Tosin samalla olin kamalien alemmuuskompleksien vallassa ja jouduin käymään itseni kanssa keskusteluja tyyliin 'jokaisella on oma tyyli ja sitä omaa tyyliä pitää nyt vain koettaa hioa niin hyväksi kuin osaa eikä siinä auta muu'. Vaikka en minä oikein ottanut uskoakseni. Miksi se usko omiin taitoihin on aina niin heikko? Plääh.

Tänään saatiin uskonnonopettajan sijaiseksi mies, joka myönsi suoraan että on hankkinut opettajankoulutuksen vain varallisuuden turvaamiseksi eikä kuulema ole vieläkään löytänyt sitä omaa ammattiaan vaikka on kokeillut ainakin neljäätoista erilaista. Kuuntelin vähän huolestuneena, että tähänkös suuntaan minäkin olen menossa (ja tämähän liittyy kirjoittamiseen siksi että minä haluaisin nimenomaan ammatikseni kirjoittaa näin yllättäen)... Humm.

Oikeasti tällaiset harmaat päivät ovat minusta kauniita

Loma loppuu ihan kohta ja olen kaiken kaikkiaan saanut kirjoitettua vähän alle 2000 sanaa yhden viikon aikana (huokaus). Ei sillä muuten olisi niin väliä, mutta nyt kun arki saapuu taas kuvioihin, voin olla ihan varma että sanamäärä tulee pysymään seuraavat viikot kertakaikkisen muuttumattomana. Töissäkin lupailtiin iloiseen sävyyn kiireisiä aikoja, joten huah...

Olen tekstissä tällä hetkellä kohdassa, jossa pitää hetkeksi pysähtyä miettimään miten ne luvut voisivatkaan tässä mennä ja millaisessa järjestyksessä kaikki tapahtuu ja kirjoitanko minä asioista pitkän kaavan mukaan vai tahdonko kerrankin edetä suoraviivaisesti. Tapojeni mukaan en ole jaksanut pohtia asioita kovinkaan tarkkaan etukäteen, joten tässä sitä taas ollaan.

En ole mitenkään erityisen rakastunut siihen mitä olen tähän mennessä kirjoittanut, mutta toisaalta en inhoakaan sitä erityisemmin, joten tietty tasapaino on olemassa, eikö? Tällä hetkellä tahdon lähinnä tuoda kuvioihin kaikista eniten Jennan äidin, varsinkin kun tiedän kesän suunnittelun jäljiltä hänenkin menneisyydestään kaiken ~(olennaista se ei kyllä ole, mutta leikitään silti että sillä on jotain merkitystä)

Tällä hetkellä luen muuten suuresti inhoamani Yön Talo vampyyrikirjasarjan kakkososaa, jossa on maailman mary-sueamaisin päähenkilö kera vaikka kuinka monen täydellisenkomean vampyyripojan jonka kanssa päähenkilö tietenkin vehtaa sun muuta ärsyttävää. Pystyn lukemaan aina pari sivua kerrallaan, sitten alkaa tympäistä liikaa. Oivallista opastusta siihen, millaista tekstiä kannattaa itse välttää - sitä paitsi huomaan olevani toiveikas tyyliin 'jos ne julkaisevat tällaista roskaa niin miksi minun tekeleeni olisivat sen huonompia', vaikka Amerikassa on varmaan vähän eri vaatimukset... Vastapainona tuohon huonouteen toimii Seita Parkkolan Usva, joka on aika inspaavaa tekstiä ja varsin jännä muutenkin.

Kaipaatko koskaan sitä tunnetta (eli soundtrack)

Lukon innostamana päädyin minäkin julkaisemaan Projekti Möön soundtrackin, koska olen keräilemässä siihen (kuten muihin tarinoihini) kappaleita inspiraatioksi jatkuvasti... On vain yllättävän vaikeaa löytää se juuri oikean tunnelman omaava, vaikka sanat olisivatkin sopivat. Tästäkin listasta jäi vaikka mitä pois... Voi, tekisi mieli selittää juurta jaksain, miksi mikäkin kappale on juuri oikea, mutta ei se taida olla järkevää. Joka tapauksessa, tähdellä merkityt kappaleet ovat todella, todella tärkeitä.

Näin yleisesti puhuen, kuten ehkä huomaatte, olen suosinut suuresti akustisia versioita ja muutenkin suurin osa kappaleista on olemukseltaan hyvin riisuttuja. Ei mitään kauhean koneellista tai mahtipontista, vaan... no, juuri tuollaista, miltei yksinkertaista paikoitellen. Olen yrittänyt etsiä kaikkiin lyriikat sisältävän linkin, jos jotakuta kiinnostaa.

Se mikä liittyy kaikkeen
There's a light, there's a sun (I'm waiting...)
taking all these shattered ones

Katri Ylander- Välitunnilla *
Vienna Teng - Recessional (lähinnä tässä on tärkeintä tunnelma)
Trading Yesterday - Shattered *
David Hodges - Another Red Light (tässä tunnelma ja perusajatus)
Katri Ylander - Valehdellaan (akustinen versio, löytyy spotifysta)
James Blunt - Same Mistake *
Damien Rice - 9 Crimes *
Sara Bareilles - Gravity

Jenna
...oikeaa aikaa tuleeko koskaan ja mitä se tarkoittaa?

Vienna Teng - Nothing Without You *
Fireflight - Forever (akustinen versio) *
Fireflight - Brand New Day (akustinen versio)
Fireflight - It's You *
Kelly Clarkson - Because of you
Katri Ylander - Oikea aika *
Scandinavian Music Group - Tahdon uudet silmät
Flyleaf - All Around me (akustinen versio)
Meghan Tonjes - Home
Meghan Tonjes - Savin' Me
Evanescence - My Immortal

Kristian
Quiet but I'm sure there is something here
Tell me everything cause I want to hear
Lifehouse - Everything (tuo nimenomainen versio)
The Fray - Absolute *
The Fray - Vienna
The Fray - Look After You
The Fray - Over My Head (Cable Car)
Trading Yesterday - Love Song Requiem
Snow Patrol - Just Say Yes *
The Age of Information - Tell Her, sanat
David Hodges - When It All Goes Away
Coldplay - Trouble

Jossain tuolla varmaan todellinen maailma

Heitin tänään jossittelun syrjään ja istuin jatkamaan tekstiä jonka pari päivää sitten aloitin. Ei sen tekstin tarvitse heti olla täydellistä, aina voi editoida myöhemmin. Ajatus, joka minun pitäisi opetella, tai mistään kirjoittamastani ei ikinä tule valmista. Ja miten minusta voi koskaan tulla ikinä kirjailijaa, jos yksikään tarinani ei valmistu? Voi toki olla, ettei minusta tule kirjailijaa sittenkään, mutta loppujen lopuksi tärkein ero on se, yrittääkö edes ylipäätään vai luovuttaako. Haluan yhtäkaikki saada jotain valmiiksi.

Se on muuten hassua, kuinka tottuneesti tietyistä asioista sitten loppujen lopuksi ajautuu kirjoittamaan, kuin se olisi miltei rutiinia. Jenna on oma itsensä, hermostunut ja epävarma kaikesta, kun taas Kristian... no, on Kristian. Mielenkiintoista on sekin, kuinka eri tavalla kirjoitan edellisiin yritelmiin verrattuna. Jotenkin... ilmavammin, en keksi sille mitään muuta sanaa. Lukijalla on tilaa hengittää enemmän kuin ennen tekstiä lukiessa. Toisaalta jätän joitain juttuja vähän liiankin avoimeksi tyyliini sopimattomalla tavalla, joudun vähän väliä muistuttamaan itseäni kuvailepas nyt vähän enemmän edes tyyliin. Ja vuoropuhelun kirjoittaminen on aika kamalaa.

Olen kirjoittanut kaksi liuskaa (kaksi liuskaa, enkä ole vieläkään kuvaillut Kristianin ulkonäköä oikein millään tapaa) Katri Ylanderin ja muiden randomien artistien tahdissa. Tiedosto on runollisesti nimetty Mööksi. Pitäisi alkaa keksiä se uusi nimi koko tarinalle, nykyisin se kulkee ajatuksissani vain omituisina kirjainlyhenteinä ja muuna. Mutta kuinka tiivistää koko se ajatus muutamaan pariin sanaan? Minä olen aina ollut kehno keksimään otsikoita.

Tänään satoi lunta taas, tämä tulee siis olemaan ensimmäinen ilta kun kävellessäni lumi narskuu kengänpohjissa (mistä puheen ollen, pitäisi kaivella talvikengät varmaan jostakin).
Tämän päivän musiikki

Täällä sataa mustaa ja valkoista

Pimeässä kaikki kuulostaa kauniimmalta, ajattelin eilen illalla kävellessäni ulkona kun kuulokkeista kantautui Orange lights ja katuvalot ja sade saivat illan vaikuttamaan jotenkin pronssiselta (lumi suli pois yön aikana, olen katkera mutta onhan syksykin aika kaunis kuitenkin). Pimeään liittyy aina myös se mielenkiintoinen pelko - säikyin jokaista tummanpuhuvaa vastaantulijaa, ja rauhoituin vasta kun huomasin että tällä oli mukanaan koira (koiranulkoiluttajat eivät voi olla läpeensä pahoja, eiväthän?).

Olin kaikin puolin inspiroitunut ja kirjoitinkin vähän kun pääsin kotiin, mutta ei siitä tullut oikein mitään. Tunnelma ei osu kohdalleen, enkä tiedä mitä pitäisi muuttaa. Auttaisiko kirjoituskoneen vaihto vai mikä - romukoneellahan tapahtumiin on jotenkin helmpompi sujahtaa, mutten suoraan sanottuna haluaisi luopua tällä kannettavalla kirjoittamisesta. Kiukuttaa. Minulla on kerrankin aloituslause josta pidän ("Miehen silmät ovat harmaat kuin sateinen meri ja jotenkin susimaiset, mutta minä en huomaa sitä ensimmäisellä silmäyksellä."), mutta kaikki muu on niin vaikeaa ja ääh. Minä haluan päästä viimein etenemään, olen väsynyt junnaamaan paikoillani tekstieni suhteen (tai siis sen yhden tekstin). Loppujen lopuksi haluaisin kirjoittaa sitä juuri nyt eniten. Mutta ehkä yritän liikaa. En tiedä.

Edellämainitusta valituksesta huolimatta olen kovin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä - vaikkakin Forrest Gump ei ollut tullut eilen nauhalle kokonaan vaan siitä jäi näkemättä vähän yli puoli tuntia, olisin niin tahtonut itkeä silmäni piloille! Mutta kirjastossa oli uusia kirjoja, mikäs sen mukavampaa. Hömpän ystävänä lainasin uuden tytöille suunnatun nuortenkirjan, jonka nimi ei ollut kauhean lupaava (Johdatus nörttiyden ytimeen muistaakseni) mutta se osoittautuikin positiiviseksi yllätykseksi! Ainakin alku on oikein hyvä, melko tavanomainen mutta kuitenkin. Päähenkilö on muuten aivan kauhean sympaattinen tapaus, mikä on aika hienoa kun ottaa huomioon että kyseessä on tuon lajityypin kirja (viime aikoina sankarittaret ovat lähinnä vain ärsyttäneet minua). Ja päähenkilöllä on kanssa symppis isoveli (Konsonantille vinkkinä!).

Ainut huono puoli asiassa tosin on, että huomaan kaiken aikaa vertailevani omaa tapaani kirjoittaa kirjailijan tapaan kirjoittaa ja masennun, koska en saa omaa tekstiäni toimimaan. Hmm hmm. Nojoo, onhan tässä lomaa vielä monta päivää jäljellä eli monta päivää aikaa kirjoittaa (pitäisi tosin opetella heräämään aamulla vähän aikaisemmin, silloin tunnetusti olen kaikista inspiroitunein).

Sellaista siis. Kaiken ohessa olen suunnitellut tekeväni tänne blogiin pieniä merkintöjä, joissa yksinpuhelen omista hahmoistani (syyttäkää Natsuki Takayaa, hänkin tekee niin!) ja koetan, hmm, analysoida heitä? Ei ehkä ihan niin, mutta silti. Näette sitten, olettaen että saan jotain aikaan. Tiedän jo kenestä aloitan.

Ehkä joskus vielä lakkaan toivomasta (mutten tänään)

Just say yes, just say there's nothing holding you back
It's not a test, nor a trick of the mind

Tänään olen innoissani ihan kaikesta ja vähän hassulla tuulella noin yleisesti ottaen. Kaikki musiikki kuulostaa korvissani ihan yli-inspiroivalta ja tahtoisin nyt tehdä jotain luovaa ja omomom. Tänään satoi paljonpaljon lunta sitä paitsi, toivottavasti se ei sula vähään aikaan. Niin ja on loma, saa nukkua ja saa kirjoittaa ja saa kävellä lumisateessa milloin mielii jos sitä lunta vain sattuu olemaan.

Tekisi mieli kirjoittaa tänne jotain kaunista ja onnellista muttei oikein ole aikaa eikä ideoita joten olkoon. Kävin katsomassa eilen Inceptionin (muuten) ja aa se oli mahtava. En tiedä älysinkö kaikkea edes, mutta olkoon, Arthur oli ihanaihanaihana jokatapauksessa ja se oli äärimmäisen eeppinen ja palvon Hans Zimmerin musiikkia jälleen kerran (etenkin Timea!). Tämmöinen oli ilmeeni suurin piirtein koko leffan ajan: (eli hienoudesta mykistynyt ja samalla keskityin ankarasti että ymmärtäisin edes suurin piirtein kaiken).

Olemassaolosi viipyy yhä täällä (enkä siksi ole koskaan yksin)

Tällä viikolla eräs luokallani oleva tyttö on soittanut välituntisin Evanescencen My Immortalia, olen niin kauhean kateellinen minäkin tahdon osata. Tahtoisin myös osata vangita johonkin tekstiini tunnelman, jonka kyseinen kappale sisältää - niin ylikulutetun kliseiseksi kuin se onkin vuosien myötä muuttunut (vaikka toisaalta minä inhoan itseäni kun tuo sana kliseinen on ihan pakko lisätä, kaunis on kaunista eikä sen minun mielestäni tarvitsisi olla mitään sen vähempää).

On tosiaan olemassa useampikin laulu, jonka perusidean/tunnelman/vastaavan haluaisin osata siirtää omaan tekstiini, mutta taitoni eivät vain vielä riitä tavoittamaan niiden ydintä. My Immortalin ohessa SMG:n Lissabon on yksi sellainen. Ja Trading Yesterdayn Shattered, se More Than That-albumin versio (voi kamala kuinka siitä kappaleesta pidänkään). Mitähän muita...

Tänään olisi pitänyt kirjoittaa yksi lehtijuttu sekä se Kehitysmaatarina, mutta laiskana sysäsin ne myöhemmäksi (ensiksi mainitun osaksi sen vuoksi, etten löydä mistään siihen tarvitsemaani muistivihkoa). Toisin sanoen minun pitää kirjoittaa huomenna kaksi lehtijuttua, eli suomeksi olen idiootti. Nojaa, eipä tuo mitään uutta ole... Kehitysmaatarinasta tulee synkeähkö, näin yllättäen, ja aika perinteinen, mutta nojaa. Viimeisessä päiväkirjamerkinnässä päähenkilö kertoo tavanneensa miehen joka tietää, että hänen nimensä Amara tarkoittaa igbon kielellä armoa (mies tietää sen siksi koska miehen tytär on Afrikassa lähetystyöntekijänä) ja jossain välissä sataa sitten lunta ja päähenkilö ajattelee että Suomi on ihan kaunis paikka kuitenkin.

Oi, kohta alkaa syysloma mikä merkitsee (ehkä) kirjoittamista~

Kännykkäni hajosi SIM-korttia myöten, mikä on enemmän kuin traagista, sillä sen mukana katosi vaikka mitä tarinoihini liittyvää sälää - jostakin syystä kun minun on ollut pakko kirjoittaa jotain muistiin, kännykkä on ollut ainoa saatavilla oleva hökötys siihen. Voih. Näin sitä taas nähtiin, että kyllä se käsinkirjoittaminen olisi kaikista luotettavinta (vaikka minut tuntien kadottaisin nekin muistilaput ja vihkot, mutta noo).

Jokainen kettu kantaa häntäänsä omalla tavallaan

Hiih, olen aika innoissani. Maantieteessä annettiin tehtäväksi kirjoittaa vapaamuotoinen teksti kehitysmaasta johonkin suurkaupunkiin muuttaneen ihmisen näkökulmasta, jossa pitää ottaa huomioon kyseisen suurkaupungin hyviä ja huonoja puolia kehitysmaahan verrattuna (selitinpä vaikeasti).

Tiedän kyllä että se on maantiedettä eikä äidinkieltä, mutta silti, jee luovaa kirjoittamista pitkästä aikaa koulussa~ Ja tuollainen aihe vieläpä, saa kokeilla mielenkiintoista uutta näkökulmaa (johon on myös mahdollisuus tunkea kaikkea melankolista traagisuutta humhum). Opettaja varoitteli jo, ettei se rupea mitään romaaneja lukemaan, joten pitää olla tarkkana etten innostu liikaa tai mitään...

Minun henkilöni on lähtöisin Afrikasta, hän on tyttö ja teksti tulee näillä näkymin olemaan päiväkirjamuodossa. Sen verran ehdin tehdä taustatutkimusta, että nimeksi tulee joko Amara tai sitten Monifa (se tarkoittaa onnekasta). Niin, ja haluan käyttää siinä jotain afrikkalaista sananlaskua jotta se olisi oikeinoikein uskottava ja jännä ja kaikkea. Googlettamisen myötä löysin kaksi aiheeseen sopivaa, "Viisas matkamies jättää sydämensä kotiin" sekä "Parempi nähdä maailma kuin sulkea siltä silmänsä."

Anteeksi tämmöinen ihmemerkintä (tai no mitä minä anteeksi pyytelen, tämä on minun runotyttömuistikirjani ja sillä selvä!((nojoo, en minä ehkä tuota sittenkään allekirjoita)).

Otsikko on muuten ranskalainen sananlasku.

Miltä tuntuu kohdata kasvoista kasvoihin

Olen suunnitellut hiukan eteenpäin eilistä ideaa, en paljoa mutta silti. Lähinnä olen selkiinnyttänyt päähenkilön olemusta päässäni, vaikka periaatteessa en tiedä hänestä vielä oikein mitään. Iältään tyttö on varmaan 18 tai sitten 17, ja hän ajautuu musiikkimaailmaan Idolsin tyyppisen tv-ohjelman kautta (se ei tule tosin olemaan yhtä suuren mittapuun juttu tai mitään).

Tyttö ajautuu kokeilemaan kilpailussa onneaan ystävien kannustuksesta(/pakottamana), vaikka onkin kovin epäileväinen. Tuomarit, ohjelman tuottajat ynnävastaavat eivät innostu tytön kappalevalinnasta, vaan tämä joutuu jatkoon päästäkseen laulamaan jotain massapurkkapoppia... mikä sitten televisioruudun kautta antaa hänestä vähän hattarapäisen vaikutelman (en tahdo kuulostaa siltä, että massapurkkapopin laulaminen tekee ihmisestä heti pinnallisen ynnämuuta - junailen sen sitten jotenkin hienosti itse tarinaan. En ole vielä edes tarkkaan määritellyt, mitä tarkoitan koko massapurkkapopkäsitteellä).

Pitkätukkamies bändeineen on musiikkipiireissä arvostettu, ja lähtöisin samaisesta kaupungista kuin tyttökin (ilmeisesti myös se laulukilpailu järjestetään siellä). Koska pitkätukkamies ei pahemmin innostu siitä, että uusia laulajakykyjä etsitään pinnallisten televisio-ohjelmien avulla, hän haukkuu koko jutun lyttyyn kilpailijoineen päivineen. Tyttö luonnollisesti sisuuntuu asiasta (vaikkei kilpailusta pidä oikeastaan itsekään) ja päättää osoittaa taitonsa.

.... Eeh. Kuten huomaatte, kliseillä ja tavanomaisuuksilla pelataan (mikä oli tarkoitus! Oli se! ;__;). Tämän myötä saan viimeinkin käyttää jonkun tarinani soundtrackissa Barlowgirlin Sweet Revenge -kappaletta, olen halunnut sen inspiroimaan jotain tekstiäni jo vaikka kuuinka pitkään (vaikka ei se kostoteema niin hirveän vahva siinä kyllä ole).

Näinollen päähenkilön pitäisi olla luonteeltaan aika päättäväinen ja uhmakaskin, mutta ei mikään kamala päällepäsmäri kuitenkaan... Hän on myös vähän umpimielinen, jonka on vaikea puhua tunteistaan suoraan (toki näin perinteisesti se sujuu laulamalla paremmin).

Tytöllä on ruskeat pitkät hiukset, jotka hän letittää suurin piirtein aina (ja pitkätukkamies kutsuukin häntä vähän ivallisesti Tähkäpääksi).

Joo. Näin me teemme (ehkä). Tuon suunnittelun ohessa olen täyttänyt YWP:n sivuilta löytynyttä kaaviota, jossa kysellään vähän ystäväkirjanomaisesti hahmojen ominaisuuksista ja lempijutuista... (tosin voisiko joku kertoa minulle, mikä on Krisun poliittinen näkökanta? Entä lempijalkapallojoukkue?)

Tämän yksinpuhelun teille tarjosi näin vaihteeksi Kettu (koetan olla ensi kerralla vähän mielenkiintoisempi). Tänään olen muuten kuunnellut paljon Hectoria sekä Happoradiota (tykkään niiden uudesta levystä vaikka se onkin aika angst!).

Minä lauluni lasken suruhunnuksi juhlaan

Unet inspiroivat minua kirjoittamisen suhteen hyvin harvoin, ihan vain sen takia, etten näe koskaan mitään tarpeeksi mielenkiintoista tai selkeää. Yhden ainoan kerran uni on johtanut tarinaideaan (sellaiseen jossa on kuolemaa pelkäävä vampyyrityttö, joka rakastaa satuja ja merta, sekä tämän sisko, joka yrittää suojella kaikin keinoin haurasta edellä mainittua). Niin. Olisi aika kiva nähdä poukkoilevia ja vähän outoja unia, joista voisi saada vähän lisäkarismaa omiin enemmän tai vähemmän tavanomaisiin juonikuvioihini.

Otin asian puheeksi ihan vain sen vuoksi, että viime yönä näin unta, josta taidan kehitellä jotain (juu, minäkin olen aika järkyttynyt)! Okei, se ei todellakaan ollut mitään omaperäistä tai hienolla tavalla outoa, mutta jotain sellaista omanlaistaan kokonaisuudessa silti piili, että haluan kokeilla kirjoittamista. Itse asiassa siitä taitaa tulla tämän vuoden (muka)nanoni.

Unia on vähän huono ruveta selittämään, koska niiden tunnelmasta ei ikinä saa täydellisesti kiinni jälkeenpäin, mutta yritän kuitenkin: siinä oli tyttö, joka oli laulaja, sekä mies/poika, joka oli myös laulaja. He olivat jonkinlaisessa musiikkilehden yhteishaastattelussa , koska tyttö oli sanonut jotain kyseenalaista miehen bändistä ynnämuuta. Okei, tässä vaiheessa ei ollenkaan mielenkiintoiselta kuulostavaa, mutta olennaista kaikessa oli se, että tyttö on musiikkibisneksessä uusi tulokas, kun taas mies bändeineen jo konkari, joten näinollen tilanne oli tytölle epäsuotuisa. Toinen olennainen juttu oli miehen ulkonäkö ja persoona: tällä oli pitkät mustat hiukset, kaidat kasvot, luonne sellainen stereotyyppisen viileän välinpitämätön.

Hmm, ei se kyllä vieläkään kuulostanut mielenkiintoiselta. Siinä unessa minä näin kaiken tuon edellä mainitun sillä tavoin elokuvamaisena, mutta osittain luin siihen haastattelutilanteeseen liittyviä juttuja keltaisista muistilapuista, kuin olisin itse kirjoittanut asioita muistiin, muun muuassa tytön ajatuksia... Joten minun on kirjoittettava jotain siitä ihan oikeastikin (samassa unessa oli muuten myös pörröinen ja vähän lihava kettu joka juoksi pellon poikki, mutta se ei varmaan liity asiaan).

Tuon uni tuli siinä mielessä hyvään aikaan, että olen kaavaillut kirjoittavani jotain nanonkaltaista sitten marraskuussa sellaisella periaatteella, etten suunnittele kovinkaan tarkkaan (sillä aina kun suunnittelen paljon, odotukseni hyvästä laadusta kasvavat, eikä kirjoittamisesta itsestään oiken tule sitten mitään). Tarvitsin sellaisen tarinaidean, jota en voi ajatella julkaisevani kliseisyyden tai muun asian vuoksi, jolloin voisin kirjoittaa ihan huoletta mitä lystää.

Jo pitkään minua on houkutellut kehitellä jotain laulamisteemalla. Jotenjoten, aion nyt miettiä saisiko tuosta unesta aikaan mitään. Sen verran jo päätin, että tapahtumapaikkana ei toimi Suomi, jotenkin tarinan mahdolliset kohtaukset eivät tunnu tässä miljöössä toimivilta... Pääsen siis pitkästä aikaa etsimään hahmoille ulkomaalaisia nimiä! Virkistävää.

Humhum. On lauantai, eli toisin sanoen olen etsinyt inspiraatiota spotifysta ja weheartit.comista (tänään innostavat vesivärikuvat ja talvimaisemat). Aiheeseen mitenkään liittymättä, nenästäni alkoi tänään ihan yhtäkkiä vuotaa verta, ja koska viimeisin lukemani kirja oli Ennen kuin kuolen, säikähdin vähän.... En taida uskaltaa kirjoittaa googleen 'nenäverenvuotoa', diagnosoin itselleni vielä jonkin satavarman kuolemantuomion...

Tarinaan jää virhe

Kysymys kuuluu: miten blogin ensimmäinen (kunnon) merkintä kuuluu aloittaa? Etenkin kun on kyse tällaisesta blogista, jossa puhun vain ja ainoastaan tarinoista, kirjoittamisesta, henkilöhahmoista ja ehkä siinä sivussa vähän kaikesta siitä mikä inspiroi noita edellä mainittuja (en aio määritellä niin kovin tarkkaan mitä tänne oikein tulee).

Niin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä blogi syntyi siksi, koska huomasin kirjoittavani varsinaiseen blogiini yksipuolisen paljon vain omista tarinoistani, ja kiinnostaako se nyt loppujen lopuksi kovinkaan montaa(ei tosin sillä, että muut juttuni olisivat sen mielenkiintoisempia, heh)? Tein siis tämän. Itse kun olen sellainen, jota muiden tarinaideat ja kaikki vastaavakiinnostavat aivan tavattoman paljon, inspiroidun siitä kun muut ovat inspiroituneita (vaikka samalla toki ryven alemmuuskomplekseissa, mutta se nyt kuuluu asiaan).

Minä en ole sellainen ihminen, joka osaa kirjoittaa tarinoittensa tärkeitä yksityiskohtia ylös muistivihkoon tai word-asiakirjoihin. Haluaisin olla, koska sehän on niin runotyttömäistä, niin... kirjailijamaista (lähinnä tuo muistivihko siis). Sen sijaan innostun aina kirjoittamaan keskeneräisistä ideoista ja hahmoista kaikkiin mahdollisiin blogeihini... Kai minusta on vain kivaa tyrkyttää kaiken maailman keksimiäni juonikuvioita muidenkin nähtäväksi.

Joten, tätä voi kaiketi pitää minun muistikirjanani. Varautukaa siis epäselviin ajatuksiin, yksipuolisuuteen ja öö sen sellaiseen. Koetan pitää tämän blogin teemana jonkinlaisen vaivattomuuden, en tee tästä mitään elämää suurempaa (mitä ikinä tuolla tarkoitankaan). Loppujen lopuksi kun olen aika huoleton ja melko hölmö, tahdon sen välittyvän näiden merkintöjen kautta edes vähän (älkää siis antako kuvien sun muun hämätä).

Juu'u. Ulkoasu on tällä hetkellä vähän tylsä, osaksi siksi koska minulta puuttuu mielikuvitus ja osittain sen vuoksi, että blogger ei oikein pidä minusta, mitä värien sun muun muokkaamiseen tulee.