Pimeässä kaikki kuulostaa kauniimmalta, ajattelin eilen illalla kävellessäni ulkona kun kuulokkeista kantautui Orange lights ja katuvalot ja sade saivat illan vaikuttamaan jotenkin pronssiselta (lumi suli pois yön aikana, olen katkera mutta onhan syksykin aika kaunis kuitenkin). Pimeään liittyy aina myös se mielenkiintoinen pelko - säikyin jokaista tummanpuhuvaa vastaantulijaa, ja rauhoituin vasta kun huomasin että tällä oli mukanaan koira (koiranulkoiluttajat eivät voi olla läpeensä pahoja, eiväthän?).
Olin kaikin puolin inspiroitunut ja kirjoitinkin vähän kun pääsin kotiin, mutta ei siitä tullut oikein mitään. Tunnelma ei osu kohdalleen, enkä tiedä mitä pitäisi muuttaa. Auttaisiko kirjoituskoneen vaihto vai mikä - romukoneellahan tapahtumiin on jotenkin helmpompi sujahtaa, mutten suoraan sanottuna haluaisi luopua tällä kannettavalla kirjoittamisesta. Kiukuttaa. Minulla on kerrankin aloituslause josta pidän ("Miehen silmät ovat harmaat kuin sateinen meri ja jotenkin susimaiset, mutta minä en huomaa sitä ensimmäisellä silmäyksellä."), mutta kaikki muu on niin vaikeaa ja ääh. Minä haluan päästä viimein etenemään, olen väsynyt junnaamaan paikoillani tekstieni suhteen (tai siis sen yhden tekstin). Loppujen lopuksi haluaisin kirjoittaa sitä juuri nyt eniten. Mutta ehkä yritän liikaa. En tiedä.
Edellämainitusta valituksesta huolimatta olen kovin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä - vaikkakin Forrest Gump ei ollut tullut eilen nauhalle kokonaan vaan siitä jäi näkemättä vähän yli puoli tuntia, olisin niin tahtonut itkeä silmäni piloille! Mutta kirjastossa oli uusia kirjoja, mikäs sen mukavampaa. Hömpän ystävänä lainasin uuden tytöille suunnatun nuortenkirjan, jonka nimi ei ollut kauhean lupaava (Johdatus nörttiyden ytimeen muistaakseni) mutta se osoittautuikin positiiviseksi yllätykseksi! Ainakin alku on oikein hyvä, melko tavanomainen mutta kuitenkin. Päähenkilö on muuten aivan kauhean sympaattinen tapaus, mikä on aika hienoa kun ottaa huomioon että kyseessä on tuon lajityypin kirja (viime aikoina sankarittaret ovat lähinnä vain ärsyttäneet minua). Ja päähenkilöllä on kanssa symppis isoveli (Konsonantille vinkkinä!).
Ainut huono puoli asiassa tosin on, että huomaan kaiken aikaa vertailevani omaa tapaani kirjoittaa kirjailijan tapaan kirjoittaa ja masennun, koska en saa omaa tekstiäni toimimaan. Hmm hmm. Nojoo, onhan tässä lomaa vielä monta päivää jäljellä eli monta päivää aikaa kirjoittaa (pitäisi tosin opetella heräämään aamulla vähän aikaisemmin, silloin tunnetusti olen kaikista inspiroitunein).
Sellaista siis. Kaiken ohessa olen suunnitellut tekeväni tänne blogiin pieniä merkintöjä, joissa yksinpuhelen omista hahmoistani (syyttäkää Natsuki Takayaa, hänkin tekee niin!) ja koetan, hmm, analysoida heitä? Ei ehkä ihan niin, mutta silti. Näette sitten, olettaen että saan jotain aikaan. Tiedän jo kenestä aloitan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti