1. Paras kirja, jonka luit viime vuonna?

Stieg Larssonin  Millenium-trilogia nyt ainakin; minä en käytännössä katsoen lue ikinä dekkareita, mitä nyt joskus kesällä kun muuta ei löydy. Hype Milleniumin ympärillä kasvoi kuitenkin jossain vaiheessa niin kertakaikkisen valtavaksi, että kiinnostuin väkisinkin. Kun maikkari sitten mainosti esittävänsä elokuvafilmatisoinnit joulun alla, sain siitä lopultakin syyn lukea kirjat ennen leffojen katsomista.
  
Aluksi en ollut mitenkään kamalan vakuuttunut - minulle kirjoissa tärkeää on nimenomaan kieli, ja sillä saralla Larsson häviää kirkkaasti esimerkiksi Åke Edwardsonille, jonka dekkareita lukee jo kuvailun takia. Tarinan loppupuoli koukutti kyllä kohtuullisesti, mutta kaiken kaikkiaan minulle jäi silti vähän hämmentynyt olo - tätäkö ne kaikki tosiaan hehkuttava?

Tyttö joka leikki tulella-kirjan aikana minä sitten tunnuin todella tajuavan koko homman idean, ensimmäisessä osassa väläytellyt yhteiskunnalliset elementitkin alkoivat hahmottua aivan uudella tavalla. Loppujen lopuksi luin kirjan melkein yhdeltä istumalta, valvoen niin kauan etteivät silmät enää pysyneet riveillä. Heti seuraavan päivänä kävin ostamassa Ärrältä trilogian viimeisen osan pokkarina, kun en millään malttanut odottaa että kirjaston opus on sitten joskus miljoonan vuoden päästä lainattavissa. Pilvilinna joka romahti kuluikin sitten samalla tavalla kuumeisesti lukien kuin Tyttö joka leikki tulella. Toisin sanoen, jos haluaa tutustua ruotsalaisiin yhteiskunnallisiin rikosromaaneihin, tuosta on ihan hyvä aloittaa. En usko, että kyseinen trilogia välttämättä kestäisi useampaa lukukertaa, mutta yhtäkaikki kyseessä oli mielenkiintoinen ja hieno lukukokemus.

Muita hyviä viimevuotisia löytöjä; Marian Keyesin Hurmaava mies (monen lukukerran kestävää hömppää, joka ei kyllä loppujen lopuksi edes ole hömppää - Keyes käsittelee  hyvinkin rankkoja aiheita, kuten alkoholismia ja naisten kokemaa perheväkivaltaa huumorin keinoin, kaihtamatta kutsua asioita niiden oikeilla nimillä. Naisten asemaakin Keyes kritisoi, ainakin minun näkökulmastani huomattavasti tehokkaammin kuin jokin äärifeministinen teos. Naurattaa ja itkettää), Tove Janssonin Muumikirjat (luin viimeinkin ensimmäiset Muumini ystäväni suosituksesta, ja olin suorastaan järkyttynyt - miksei kukaan ollut kertonut, että muumit ovat niin hyviä? Jansson käyttää kieltä ihanasti - kiitos kuuluu osaksi myös suomentajalle - ja tarinat jättävät hyvän mielen).

Muitakin hyviä on viime vuodelle sattunut vastaan, mutta niistä lisää myöhemmin. : )