vielä muodostan varjoni

 

"Miksi olet mieluummin Ketun hahmossa?" Yö värjäsi Claran silmät mustiksi.

"Ymmärtääkö maailmaa paremmin ketun hahmossa?"

"Ketut eivät edes yritä ymmärtää maailmaa."

(Cornelia Funke - Reckless: kiveen kadonnut)

Vielä pari vuotta sitten fantasia omisti genrenä totaalisesti sieluni, koska olin vakaasti sitä mieltä, että kaikki 'todelliseen maailmaan' sijoittuva on väistämättä ankeaa ja tylsää. Kunhan kirjassa oli mahdollisimman paljon lohikäärmeitä ja taikaesineitä ja velhoja, niin olin mitä suurimmissa määrin tyytyväinen. Sitten löysin maagisen realismin ja tajusin, että oikeastaan se on vielä enemmän minun juttuni - loppujen lopuksi vaatekomeron takaa löytyvä toinen maailma tai mikä hyvänsä vastaava ei ollut enää välttämätön, vaan pienikin taianomaisuuden aavistus todellisuuden keskellä riitti.

Nykyisin luen ns. täysveristä fantasiaa äärimmäisen vähän, koska hyvää sellaista on niin vaikea löytää. Juonikuviot kulkevat tuttua kehäänsä, kekseliäät toiset maailmat ovat loppujen lopuksi kaikkea muuta kuin kekseliäitä, eikä hahmoista löydy mitään uutta ja mullistavaa. Siispä yllätyin iloisesti Cornelia Funken Reckless: Kiveen kadonnut -kirjan kohdalla.

"Isänsä työhuoneessa olevan peilin kautta Jacob tulee imaistuksi toiseen, omituisen kiehtovaan
maailmaan, ja viikot ja vuodet kuluvat. Hän saattaa kadota
maailmaansa viikkokausiksi, uhraamatta ajatustakaan pikkuveljelle.
Kun Jacobin pikkuveli Will seuraakin veljeään peilin toiselle puolelle, Jacobin vuosia varjelema salaisuus paljastuu. Nyt hänen on pelastettava pikkuveli karmealta kohtalolta: löydettävä keino, jolla pysäyttää Willin muuttuminen kiveksi. Mutta onko jo liian myöhäistä?"

Koska olen laiska, referoin vain takakantta, anteeksi. Tuo ei tosin kerro puoliakaan kirjan hienoudesta ja kekseliäisyydestä - tarinan yksi koukku on se, että peilimaailma on täynnä mm. Grimmin saduista tuttuja elementtejä; noitien rakentamia piparkakkutaloja ynnämuuta. Miksi keksiä pyörää uudelleen? Periaatteessa myöskään hahmot motiiveineen eivät poikkea totutusta, mutta päähenkilö Jacob on yhtäkaikki ihailtavan aikaansaava ja hei, kirjassa on myös Kettu!

Eniten minua miellytti kirjan melkein runollinen kerrontatyyli, joka yhdistyi tietynlaiseen intensiivisyyteen ja hyvin nopeaan tapahtumien kulkuun - ensimmäisestä luvusta lähtien lukeminen tuntuu melkein hengästyttävältä, sillä koko ajan asiat vyöryvät eteenpäin.

(nojoo, tämä oli taas mitä oli, mutta mikäli joku tahtoo lukea laatufantasiaa, suosittelen)