surullisten tarinoiden kauneudesta

this too shall pass

"Tytön ruskeissa säärissä oli paljon pieniä valkoisia arpia. Minä ajattelin: Peittävätkö nuo tähdet sinut kokonaan ihan kuin pukusi tähdet ja kuut? Ajattelin, että sekin olisi kaunista, ja nyt pyydän teitä ymmärtämään, ettei arpi ole koskaan ruma. Niinhän arpien tekijät haluavat meidän uskovan. Mutta meidän – teidän ja minun – on sovittava, että uhmaamme heitä. Meidän on pidettävä kaikkia arpia kauniina. Onko selvä? Sillä uskokaa pois, kuolevalle ei tule arpia. Arpi merkitsee: 'Jäin eloon.'"

Jos haluatte lukea jotain joka avaa silmänne pakolaisten elinolojen suhteen, tai saa se edes ajattelemaan asioita jonkun muunkin kuin länsimaalaisen ihmisen kannalta, lukekaa  Chris Cleaven Little Been tarina. Tosin, voi sen  lukea ihan vain silläkin perusteella, jos tahtoo nauttia hienosta kerronnasta ja lauseista joita huomaa palaavansa miettimään uudelleen ja uudelleen. Kyseessä on tarina, joka esittelee epäreilun, julman maailman, mutta löytää kaikesta siitä epäreiluudesta silti enemmän lohtua ja toivoa kuin lohduttomuutta ja toivottomuutta. Suosittelen. Lämpimästi. Loppu tosin jää kummittelemaan, aivan viimeinen lause soimaan päähän jättämättä hetken rauhaan. Ehkä hienoimpien tarinoiden päätösten täytyykin olla sellaisia, en tiedä. 

Sinänsä mielenkiintoinen yksityiskohta kirjassa on se, että jostakin syystä se ei vaikuta lainkaan miehen kirjoittamalta. Asiaan vaikuttanee sekin, että romaanin kaksi kertojaa ovat kumpainenkin naispuolisia. Mutta jotenkin... Viime aikoina olen muutenkin lukenut monta sellaista kirjaa, joita en ikinä olisi uskonut miehen kirjoittamaksi - Daniel Galttauerin Kun pohjoistuuli puhaltaa on ehdottomasti sellainen (loistavaa lomalukemista muuten). Ehkä elän sellaisessa harhakäsityksessä, että miesten kerronta on aina jotenkin raadollisempaa. Miehisempää. Jotain sellaista.

Tämän lähemmäksi kirjaesittelyä en sitten todennäköisesti tule pääsemään (eli en lähellekään) tässä blogissa. Helle sitten loppui, en tiedä ollako iloinen vai pahoillani (olen vähän kyllästynyt unettomiin öihin). Tänään pitäisi kirjoittaa vielä kaksi lehtijuttua huomiseksi (onneksi oku viisas ihminen on keksinyt Jaffa-keksit).

Kohta minä kerron surullisia asioita. Mutta teidän on kuultava ne samalla tavalla kuin olemme päättäneet suhtautua arpiinkin. Myös surullinen puhe on kauneutta. Surullinen tarinahan merkitsee, että tarinan kertoja on elossa. Ennen kuin arvaakaan, hänelle tapahtuu jotakin hienoa, jotakin ihmeellistä, ja sitten hän kääntyy ympäri ja hymyilee. 

(Little Been tarina - Chris Cleave)