sinun äänesi oli minulle meripihkaa

sitä paitsi pidän lapin murteesta

 Tämän vuoden ensimmäinen luettu kirja tulee näillä näkymin olemaan Katja Ketun Kätilö, joululahja. Ei minusta ole puhumaan siitä kovin hienosti, kuten ei nykyään oikein mistään, mutta tahdon silti kertoa että se kalvaa. Vaivaa. Kun ajatukset harhailevat, ne päätyvät aina lopulta Kätilöön ja sen uskomattomaan karuuteen, tietynlaiseen äärimmäisyyteen, julmuuteen joka melkein jollain tavalla on kaunista.

Minulle kirjat ovat pakomatkoja, pidän yleensä enemmän herkästä ja todellisuudenpakoisesta, sellaisesta joka saa uskomaan kaiken hauraan ja hienon olemassaoloon. Mutta joskus pitää silti lukea tekstejä, jotka ravistelevat hereille valveille ihan todella.

"Hämmästyin, kun puhuitkin suomea. Ja heti ensi hetkestä lähtien oli sinun äänesi minulle meripihkaa ja tervashongen kytösavua."

(ennen kaikkea kätilö on romaani jota luettuani valvon huoneen kattoa tuijottaen ja annan sanojen vaeltaa pääni sisällä, minäkin tahdon osata kirjoittaa yhtä vahvasti, jos en nyt aivan tämän toisen Ketun tyylisesti niin kirjoittaa edes jotain)