outo avaruus hetkessä aukeaa kun olet täällä

I know our antebellum innocence
was never meant to see the light of our armistice day

 Ehkä parasta siinä kaikessa on loppujen lopuksi alku. Kun on olemassa vasta idea, pieni aavistus, siltikin niin vahva että se tuntuu suorastaan huutavan kirjoita minut minä tahdon muuttua tapahtumiksi henkilöiksi teejotain ÄKKIÄ, mahdollisen kohtausten pyöriessä päässä häiritsevän houkuttelevina.

Silloin minä aina avaan tietokoneeni musiikkikansion, etsin mp3:sen täyteen musiikkia jonka oletan sopivan siihen ideaan ja lähden ulos. Kävelen ja kuuntelen kappaleen toisensa perään, etsin oikeanlaista tunnelmaa, lyriikkaa, annan eri vaihtoehtojen tulla mieleen jos ne ovat tullakseen. Löytämisvaihe, se jolloin loppuratkaisulla ei ole vielä väliä vaan tähdellisempää on millaisilla silmillä päähenkilö maailmaa katsoo, kuka hän on ja mitä hän tuntee.

Kaksi yötä sitten näin unen joka sysäsi minut pitkästä aikaa takaisin alkuun. Se oli aika scifi, Tarkoitettu-vaikutteinen, vähän Nälkäpeliäkin mukaan sekoitettuna. Vierailevana tähtenä esiintyi Jayma Mays (mikä ei ole olennaista, tiedän). Unen tapahtumat eivät ole niin järkeviä että niitä kannattaisi selostaa, mutta olennaisinta olikin tunnelma - siinä oli pimeää ja satoi lunta, pakomatka lumisen pellon poikki kauhun hakatessa rintalastaa vasten sillä kaiken tiesi loppujen lopuksi olevan turhaa. Hetkellinen turvapaikka ja sitten sen kadottaminen, paluu takaisin sinne mistä alun perin oli paennut. Ja sen enempää en sitten tiedäkään.

Kyse on taas sellaisesta tarinasta jonka julkaiseminen ei käytännössä ole mahdollista, mutta se ei nyt tässä ole olennaista. Aamulla herättyäni tuntui, että minun on kertakaikkisen pakko saada kirjoittaa jotain kaikesta siitä unessa näkemästäni, tavoittaa tunnelma nimenomaan. Minua ei ole pitkään aikaan lyöty uusilla ideoilla (ts. en ole itse keksinyt mitään jännää  vaan ollut äärimmäisen epäinspiroitunut) joten nyt on kivaa.

Tähän blogiin tunnutaan löytävän nykyään SMG:n ja Stellan uusien lyriikoiden perässä. Kaikille sillä tavoin paikalle eksyneille tahdon hymyillä anteeksipyytävästi; olen pahoillani, täällä on vain ohimeneviä katkelmia sieltä täältä, se mikä milloinkin minusta kuulostaa kauniilta.
(nyyh, tästä tuli ihan kamalan outo merkintä)