sydänveret näppäimille ja muuta keväistä

Huhtikuu oli huono kuukausi, ainakin mitä susitalven olemassaoloon tulee. En lukenut mitään, ja kirjoitettua tuli ainoastaan lehtijuttuja – mitä nyt myös valitin asiasta tasaisin väliajoin tänne blogiin. Kaiken kaikkiaan, hus siitä huhtikuu, älä tule takaisin!

Mutta, onneksi meillä on toukokuu! Jostakin mystisestä syystä olen nähkääs saanut kirjoitettua jo kahtena päivänä peräkkäin – tiedän, säälittävää innostua moisesta, mutta minkäs teet. Elämme vaikeita aikoja, joten tällaisiin mahdollisesti ohimeneviinkin luovuuden hetkiin on tartuttava sinnikkäästi.

Tässä yllättävässä päättäväisyydenpuuskassani tulin muun muassa siihen tulokseen, että hautaan The Projektin odottamaan toista aikaa – taas. Sen kirjoittaminen ei vain yksinkertaisesti onnistu nyt. Projekti vaatii minulta paljon enemmän kuin mihin tällä hetkellä olen valmis; täyden omistautumisen ja sydänveren vuodattamisen näppäimille (oi, liika dramaattisuus, tykkään susta vaikka me ollaankin oikeastaan tosi huono yhdistelmä ♥ "Kirjoittaa pitäisi ainoastaan silloin kun mustepulloon jokaisella kynänkastamalla jää pala kirjoittajan lihaa.” – Leo Tolstoi). Pointti on joka tapauksessa se, että tällä hetkellä tahdon kyllä kirjoittaa, mutten suinkaan sellaisella kiivaudella kuin herra Tolstoi ehdottaa. Onkohan se toisaalta edes mahdollista? Olenko jo valmiiksi epäonnistunut, jos lähtökohtani ovat tämmöiset?

Kaikesta huolimatta, olen ottanut nyt työn alle viime toukokuussa kehittelemäni melkein-dystopia-projektin, josta olen kertonut aiemmin tässä merkinnässä. Se perustuu näkemääni uneen, on pähkinänkuoressa hyvin epäuskottava sekä ennen kaikkea ihan liikaa velkaa esikuvilleen (Nälkäpeli, Tarkoitettu, ym). Tulin kirjoittaneeksi sitä kahden luvun verran käsin ollessani kesällä Espanjassa, enkä ideaan ole enää sen kummemmin koskenut.

Nyt kuitenkin tuntuu. Että voisin kokeilla taas. Kokonaisuutena se on aika toivoton, mutta dadum, sellaisen projektin minä juuri nyt tarvitsenkin. Unitekeleessä (jälleen kerran yksi hienoista tiedostonimistäni) ei ole mitään henkilökohtaista, sitä vain on parhaimmillaan "tosi mukava kirjoittaa". Toki the projektiakin on mukava kirjoittaa, mutta eri tavalla.

Sellaista siis. Tekstin laatu on tällä hetkellä muuten jotain erittäin kamalaa - niin kamalaa, että minun on aina väliin pysähdyttävä kesken kirjoittamisen ihastelemaan, miten ihmeessä olenkin taas onnistunut ilmaisemaan asian niin huonosti. Tästä on hyvä jatkaa!